Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Uutiset

Tammisunnuntain uhri kietoo pauloihinsa

Kirja sohvatyynyä vasten

Tammisunnuntain uhri jatkaa Pauli Jokisen 1930-luvun Helsinkiin sijoittuvaa jännitysromaanien sarjaa. Kuva: Susan Wilander

Pauli Jokisen uusin historiallinen jännitysromaani vie lukijan vuoden 1933 Helsinkiin. Salaperäinen katoava ruumis johtaa etsivä Arpia Haahdin salaliiton ja vakoilijoiden jäljille. Samaan aikaan yhteiskunnassa kiehuu – Isänmaallisen kansanliikkeen IKL:n johdossa käydään valtataistelua. Lopulta Haahti saa huomata olevansa itse merkittävä osa tapahtumien kulkua ja vanhat salaisuudet alkavat paljastua.

Jokinen on jälleen punonut jännittävän ja sopivasti yllättäviä käänteitä sisältävän juonen Helsingin menneisyyteen. On ilo lukea sujuvasti kirjoitettua tekstiä, joka kaiken lisäksi on huolellisesti oikoluettu – ei mikään itsestäänselvyys nykykirjoissa. Tarina vie mennessään ja luin kirjan ahmien yhdellä istumalla.

Poliittinen kähmintä ja idänsuhteet kirjassa peilaavat suorastaan aavemaisesti nykypäivään. Tässä kirjassa Haahdin punikkitausta nousee tarinan keskiöön ja vastassa on IKL:n äärioikeistolainen ideologia ja sen johdon keinoja kaihtamaton juonittelu. Mukaan pääsevät myös itänaapurin vakoojat ja salamurhaajat.

Henkilökohtaisessa elämässään Haahti on palannut yhteen vaimonsa ja poikansa kanssa, mutta kotielämä ei olekaan pelkkää onnea. Ehkäpä ongelmiin löytyy kuitenkin ratkaisu –moderni sellainen. Pauli Jokinen onnistuu henkilöhahmoissaan sekoittamaan sopivasta vanhaa ja uutta, jotta tarina pysyy nykylukijalle mielenkiintoisena, mutta kuitenkin omaan aikakauteensa nähden uskottavana. Kirjan painopiste pysyy tarinan juonessa, mikä on tervetullutta vaihtelua viime vuosien pohjoismaisen dekkarikirjallisuuden henkilökohtaisissa traumoissa rypeneiden poliisihahmojen jälkeen.

Etsivä Arpia Haahdin seikkailuja on nyt seurattu jo kolmessa kirjassa, Tammisunnuntain uhria edeltävät Jääleinikin kuolema ja Selli 88. Kaikki sijoittuvat 1930-luvun Helsinkiin ja se tekeekin kirjoista erityisen nautittavia. Kotikaupungin kadut ja nimet luovat eläviä mielikuvia tarinan tapahtumapaikoista ja on hauskaa eläytyä Töölön menneisyyteen yhtenä suurena rakennustyömaana.

Tammisunnuntain uhri loppuu varsin kutkuttavasti. Arpia Haahdille on luvassa uusi suunta elämäänsä – mikä se on, sen toivottavasti saamme selville seuraavassa kirjassa!

Suomalaisessa dekkarikirjallisuudessa Helsinki on pitkään ollut paitsiossa. Nyt historiallisesta Helsingistä ja dekkareista pitäviä lukijoita hemmotellaan jopa kahdella loistavalla kirjasarjalla – Pauli Jokisen etsivä Arpia Haahdin tutkimuksilla sekä Laura Anderssonin yksityisetsivä Lili Loimolan 1940-luvun Helsinkiin sijoittuvilla seikkailuilla.

Teksti ja kuva: Susan Wilander

Share