Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Blogit, Oulunkylä, Uutiset

Blogi Nina Suomalainen: Luottamusyhteiskunta pyörii niin kauan kuin suurin osa noudattaa sääntöjä

Niina Suomalainen

Niina Suomalainen

Monet asiat saattavat tuntua itsestäänselvyyksiltä. Nopea ja säännöllinen paikallisjunayhteys auttaa arjessa. Uusi raidejokeri suti talvella joskus paikallaan, se taisi olla lapsentautia. Nyt juna suihkii nopsaan kaupungin halki. Meillä Paloheinän suunnalla suhataan vielä busseilla, vaikka reittikombinaatioita on jo paremmin tarjolla.

Julkinen liikenne vaatii valtavia investointeja ja rahoitusta, jos halutaan että se toimii suurkaupungissa. Luotettavaan liikennöintiin tarvitaan hyväkuntoista kalustoa ja koulutettuja kuskeja. Matkustajat vaativat käteviä lipunostomahdollisuuksia ja ajantasaista digitaalista reittitietoa.

Viimeisen muutaman vuoden aikana kustannukset ovat nousseet kaikkialla. Indeksikorotus ilahduttaa palkansaajaa, mutta kääntöpuolella on palvelujen hintojen korotukset koska palveluhenkilökunnankin palkat ovat nousseet. Myös energiakustannusten nousu siirtyy eteenpäin, oli kyse uimahallin veden lämpötilasta tai bussin polttoaineesta. Ja kuluja nostaa valtion toimesta korotettu arvonlisävero.

Puhutaan maksuttomasta julkisesta liikenteestä, mutta joku senkin maksaisi. Jos parempaa ja sujuvampaa halutaan, on mahdoton saada sellaista ilman investointeja.

Äskettäin näin lipuntarkastajat runkolinjan bussissa. Oli pakko jäädä pysäkille kysymään, onko heillä joku kampanja, kun ei ole ennen näkynyt. Normaalia tarkastustoimintaa, vakuuteltiin. Luulen, että tarkastajien ilmestyminen saattaa kuitenkin liittyä uutisoituun harhakuvitelmaan, että koska runkolinjoista voi astua sisään keskiovesta, se tarkoittaa, ettei lippua tarvitse. Taisi olla joidenkin toiveajattelua. Luottamusyhteiskunta pyörii niin kauan kuin suurin osa noudattaa sääntöjä. Eli ostaa lipun ja osallistuu julkisen liikenteen kulujen kattamiseen.

Sekin tuntuu oudolta, ettei monelle tunnu valjenneen, että sähköpotkulauta eli skuutti on ajoneuvo. Kun sen enimmäisnopeus on 25 km/h kuten suurimman osan on, sitä koskee pyöräilyn säännöt. Valitettavasti moni kuski viilettää miten huvittaa. Ajetaan jalkakäytävällä, suojateillä, ilman kypärää ja useampi päällä. Vapaus on varmasti ihanaa niin kauan kuin mitään ei satu, mutta traagiset tapahtumat osoittavat, ettei meno ei voi jatkua entisellään. Kun auto keksittiin, silläkin ajettiin aluksi korkeinta nopeutta mihin auto kykeni, ei ollut turhia rajoituksia. Vuosien varrella huomattiin, ettei säännötön autoilu ole ihmishengen kannalta edullisinta. Näin päästiin turvallisempaan maailmaan.

Teksti: Nina Suomalainen on paloheinäläinen kaupunginvaltuutettu (Kok).

Share