Näin vuoden 2025 alussa on hyvä tarkastella pitemmän aikavälin infrarakennussuunnitelmia. Lentorata-hanke koskettaa sekä Länsi-Pakilaa että Paloheinää. Se on takuulla ns. ikuisuushanke, koska optimistisimmissäkin aikatauluissa sen valmistumisesta puhutaan joskus 2030-luvun puolivälin tienoista.
Nyt radasta on käynnissä ns. yleissuunnitteluvaihe, joka valmistuu jo tänä vuonna. Lainvoiman rakentamishanke voisi saada aikaisintaan vuonna 2028. Hintalappu tässä vaiheessa olisi 2,8 miljardia.
Pakila-Seura pitää hanketta kuitenkin sen verran merkittävänä, että seuran asuinympäristöryhmä seuraa ja selvittää hanketta ja sen mahdollisia vaikutuksia. Rakentaminen, mahdolliset melu- ja tärinähaitat, ja koko hankkeen hinta ovat asioita, joista olisi hyvä saada lisätietoa.
Lentorata on monellekin aika vieras hanke, koska se on jäänyt ns. Turun tunnin junan, Suomi-radan ja nyt viimeksi Suomen pohjoisten Norjan Narvikin satamaan suuntautuvien mahdollisten ratahankkeiden jalkoihin.
Suomen kannalta olisi tietenkin ensiarvioiden tärkeää vahvistaa toista ulkomaankaupan elämänvirtaa pohjoisessa eli oikeasti selvittää ratahankkeita Norjan Atlantin rannikon satamiin. Turun tunnin juna saattaa olla tukehtumassa rahoitusvaikeuksiin, jollei hallitus jollain ihmeellä taio sille lisää rahaa.
Itämeren tilanne tuntuu kriisiytyvän kaiken aikaa ja 90 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta kulkee Itämerta pitkin. Jos merestä tulisi kansainvälisen selkkauksen keskipiste, olisimme lievästi sanottuna vaikeuksissa. Prioriteettina siis pohjoinen ratayhteys.
Mutta Lentoradasta. Se kulkisi Pasilasta Helsinki-Vantaalle ja sieltä edelleen Tuusulan kautta Keravalle. Se olisi 30 km pitkä, josta vain kaksi km olisi avorataa ja peräti 28 km tunnelirataa kahdessa eri tunnelissa.
Rata kulkisi Pasilasta tullessaan Länsi-Pakilan ja Paloheinän ali 12 metriä maan alla. Matka-aikaa Helsingin päärautatieasemalta lentokentälle se vähentäisi 15 minuuttia ja kaukojunien aikalyhennys kentälle olisi 11–24 minuuttia. Minuutit ovat muuttuneet arvokkaiksi näissä miljardien eurojen ratahankkeissa. Lisäksi kaukojunalla matkustusaika Tikkurilaan pidentyisi noin 15 minuuttia.
Jos Lentorata toteutuisi, pienen maan päälentokentälle pääsisi peräti kolmilla raiteilla eli Kehäradalla, Lentoradalla ja Vantaan ratikalla. Olisihan se todella komeaa!!
Hyvää alkanutta vuotta kaikille Oulunkyläisen lukijoille.
Teksti: Raimo Rahkonen, Pakila-Seura puheenjohtaja
Kuva: Esko Lukkari