Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Oulunkylä, Uutiset

Oulunkylä-Seuran uusi johtokunta esittäytyy

Oulunkylä-Seuran logo

Oulunkylä-Seura ry

Puheenjohtaja Toni Pakarinen

Olen Toni Pakarinen, 27-vuotias Veräjämäessä asuva Oulunkylä-Seuran uusi puheenjohtaja. Olen toiminut johtokunnassa kaksi vuotta ja keskittynyt seuran kaavavaikuttamiseen. Oulunkylässä lähellä sydäntäni on Vantaanjoen varren luontoalueet, hiihtolatuverkosto sekä Pikkukosken talviuintipaikka – alueen kulttuuritoimintaa ja yhteisöllisyyttä unohtamatta.

Rahastonhoitaja Marja Markko

Olen Marja Markko ja toiminut johtokunnassa kymmenisen vuotta. Näiden vuosien aikana olen oppinut paljon kaavoituksesta ja kaupungin päätöksenteosta. Parhainta on kuitenkin ollut lukuisat kasvokkaiset tapaamiset kyläläisten kanssa. Nykyisessä johtokunnassa vastuullani on seuran talous.

Erwin Woitsch

Ogelilainen kouluajoista alkaen, seuran toiminnassa yli 25 v., vaikka nyt paljon Savossa. Surettaa kun aluetta kehitetään liikaa rakennusliikkeiden ehdoin hyvän ympäristön, rakennusperinteen ja viihtyvyyden kustannuksella. Asukasmäärän kasvu nostaa tarvetta säilyttää virkistys- ja luontoalueet.

Pekka Rintala

Olen syntyjäni käpyläläinen mutta asunut Oulunkylässä jo vuodesta -86. Tutustuminen oulunkyläläisiin kävi helposti leijonien kautta. Toteutimme Mäkitorpanpuiston kevätpäiviä ja kuusenmyyntiä klubin lopettamiseen asti. Kevätpäivää jatkamme Metsälän leijonien toimesta ja kuusihomman otti hoitoonsa Oulunkylä-Seura; hyvissä käsissä molemmat perinteet. Kokonaisturvallisuuden ”moniottelijana” olen kehittänyt paikallisen yhteisön roolia turvallisuustoimijana mm. Helsingin kaupunginosayhdistysten kanssa. Tästä kokemuksestani uskon olevan eniten hyötyä myös Oulunkylä-Seuran toiminnassa.

Viljo Lukkarinen

Olen asunut Oulunkylässä vuodesta 1975. Oulunkylä-seuran hallituksen piirissä keskustellaan Oulunkylää koskevista asioista ja kaavoituksesta ja otetaan kantaa. Voin osallistua Oulunkylä-Seuran järjestämien kyläjuhlien ja asukasiltojen käytännön toimiin.

Sami Kuusela

Sami Kuusela on Oulunkylässä Karppitiellä asuva kuntapoliitikko (SDP), joka on ollut kaudella 2021–2025 kaupunkiympäristölautakunnan jäsen. Ammatiltaan Kuusela on yrittäjä, toimittaja ja esiintyjä ja hänet näkee usein Ylen aamussa ja kuulee radion Kulttuuriykkösessä.

Salla Kuva

Olen Salla Kuva, 27-vuotias kansanedustajan avustajana työskentelevä valtiotieteiden maisteri ja varhaiskasvatuksen opettaja. Liityin johtokuntaan halusta vaikuttaa alueemme asioihin erityisesti lapsia ja nuoria koskevissa kysymyksissä. Oulunkylässä on mielestäni parasta yhteisöllisyys ja lähiluonto.

Tapio Solonen

Muusikko. Olen toiminut Oulunkylä seurassa usean vuoden ajan. Kiinnostukseni kohteena on Oulunkylä myös siten ettei tästä tule pelkästään tornitalolähiö. Sydäntäni lähellä on Oulunkylän kulttuuripalvelut ja niiden kehittäminen. Minut tavoittaa kesäisin usein myös Ogelin Plantaasin palstalta.

Kaarina Kukka Korkeaoja

Olen Kaarina Kukka Korkeaoja, oulunkyläläinen vuodesta 1980. Seurassa olen ollut mukana kaavavaikuttamisessa ja kirjoittanut juttuja Oulunkyläinen-lehteen. Lähellä sydäntäni Oulunkylässä ovat puistot ja julkinen taide. Omia aloitteitani ovat olleet Ruutanapuiston kunnostaminen OmaStadi-rahoituksella ja Tapio Rautavaaran muistomerkin valaisu.  

Liisa McEwan

Nimeni on Liisa McEwan ja olen paluumuuttaja Oulunkylään. Kiinnostuksen kohteeni on Mäkelänkadun bulevardikaupunki. Teemme yhdessä Käpylän, Metsälän, Maunulan ja Pakilan asukasyhdistysten kanssa yhteistyötä ja seuramme hankkeen etenemistä. 

Teimme vuosi sitten asukaskyselyn, johon saimme mahtavat yli 1400 vastausta, täältä löytyy materiaalit ja lisää tietoa https://kaupunginosat.fi/kaupunkibulevardit/asukaskysely/

Share