Keksejä, vessapaperia, mokkapaloja. Konstit ovat monet, kun kartutetaan leirikoulukassaa. Oulunkylän koulun 5F-luokan ensi syksyn leirikoulua rahoitetaan Ogeli-kasseilla, joiden suosio yllätti tekijät iloisesti.
Idea kaupunginosan omasta kangaskassista alkoi syntyä, kun Finna-palvelusta löytyi upea mustavalko-otos ehkäpä kaikkein tunnetuimmasta oulunkyläläisestä eli taiteilija-urheilija Tapio Rautavaarasta. Kuvan on ottanut julkisuuden henkilöiden muotokuvista tunnettu, legendaarinen Kuvasiskot-valokuvaamo vuonna 1966, ja Rautavaaran perhe ystävällisesti antoi luvan käyttää sitä varainkeruukassissa.
Kun Elisa Hartikka esittäytyi Oulunkyläläiset-palstalla Facebookissa, löytyi kassille myös sopiva tekijä. Hartikka Printtituotteet on oulunkyläläisen yrittäjän printtituoteyritys, joka tuottaa monenlaista tavaraa tilaajan valitsemilla kuvilla painettuina.
— Valikoimissa on mm. postikortteja, jääkaappimagneetteja, mukeja ja paljon muuta. Suurin asiakasryhmä ovat museokaupat. Silloin tällöin teemme myös varainhankintatuotteita, kuten nämä Ogeli-kassit, Elisa Hartikka kertoo.
Kassit painetaan käsityönä muutaman kymmenen kappaleen erissä, ja äskettäin valmistui jo neljäs erä.
— Kassi onkin kiva myytävä, kun se on paljon käyttöä kestävä ja ihmisille mieluinen. Näissä kasseissa materiaalina on tukeva canvas, joka kestää käyttöä ja pesuja, Elisa Hartikka sanoo.
Kasseja on myyty omaan käyttöön ja lahjaksi paitsi Oulunkylään, myös muualle Suomeen entisille “Ogelin tytöille ja pojille”. Niiden suosiosta voi varmaan päätellä, että Oulunkylä on rakas paikka sekä täällä varttuneille että tuoreemmille asukkaille. Ja senkin, että Tapio Rautavaaran muisto ja arvostus elävät täällä vahvoina.
Viidesluokkalaisille Tapio Rautavaaran musiikki tai elokuvat eivät ehkä ole tuttuja, mutta sen he tietävät, että Rautavaaralla on Oulunkylässä patsas. Moni luokan oppilaista käy jalkapallotreeneissä samoissa maisemissa, missä Tapio Rautavaara aikanaan heitti keihästä.
Senkin puolesta keihäänheiton olympiavoittaja ja jousiammunnan joukkuemaailmanmestari Tapio Rautavaara on leirikouluhankkeen ”kummisedäksi” kovin sopiva, että liikunnallinen 5F-luokka on menossa leirikouluun Pajulahden urheiluopistoon.
Teksti ja kuva: Terhi Raumonen