Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Oulunkylä, Uutiset

Oulunkylän tiilikirkon säilyttämismahdollisuutta selvitetään

punatiilinen kirkkorakennus

Sopisiko tiilikirkko monitoimitilaksi? Kuva: Susan Wilander

Helsingin kaupunki aikoo tutkia rakennuksen soveltuvuuden kirjaston, nuorisopalvelujen ja työväenopiston toimintaan.

Vuonna 1972 valmistunut Oulunkylän tiilikirkko (Teinintie 10) sijaitsee Helsingin kaupungin vuokratontilla. Vuokrasopimus päättyy vuoden 2025 lopussa. Seurakunta luopuu kirkosta ja rakennus aiotaan purkaa. Museovirasto suhtautui antamassaan asiantuntijalausunnossa kielteisesti kirkon purkamiseen.

Helsingin seurakuntayhtymä jätti kaupungille kirkon purkamislupahakemuksen maaliskuussa 2024. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto ei kuitenkaan myöntänyt purkamislupaa, vaan palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Kirkon säilyttämis- ja korjaamisedellytyksiä tulisi tutkia ja etsiä monitoimirakennukselle uusia käyttömahdollisuuksia muussakin kuin seurakunnallisessa käytössä.

Oulunkylän kirkkoherran Ulla Kososen mukaan Helsingin seurakuntayhtymä on hakenut kaupungilta tontinvuokra-ajan pidentämistä. Seurakunnalla on tarve jatkaa toimintaa tiilikirkossa vuoden 2026 ajan, koska Oulunkylän vanhaan puukirkkoon valmistellaan peruskorjausta.

Torikorttelin kaavaehdotus sisältää uudet tilat kirjastolle, nuorisopalveluille ja työväenopistolle

Oulunkylän keskustakortteleiden kaavaehdotuksen mukaan nykyiset kirjasto, nuorisotalo ja työväenopisto on tarkoitus purkaa. Uudet toimitilat on sijoitettu torikortteliin Siltavoudintien ja Oulunkyläntien risteykseen. Keskustakortteleiden asemakaavaehdotus hyväksyttiin kaupunkiympäristölautakunnassa 11.6.2024.

Sopijaosapuolien väliset maankäyttöneuvottelut ovat kesken, joten asemakaavaehdotuksen käsittely ei ole edennyt lopulliseen päätösvaiheeseen valtuustoon. Kirjaston, työväenopiston ja nuorisopalvelujen uusien tilojen sijaintia Oulunkylässä ei siis vielä ole päätetty. 

Kaupunki päättänyt tutkia kirkkorakennuksen soveltuvuutta kirjaston, nuorisopalveluiden ja työväenopiston tiloiksi

Viime vuoden lopulla kaupunginvaltuutettu Hilkka Ahde ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Oulunkylän uuteen keskustaan suunniteltaisiin noin 300 hengen kulttuuritila kirjaston, nuorisotilan ja työväenopiston yhteyteen. Uuden ison salin tarve korostuisi tulevaisuudessa, jos tiilikirkko suurine saleineen purettaisiin.

Kaupunginhallitus ei pitänyt tarkoituksenmukaisena uuden, ison kulttuurisalin rakentamista Oulunkylään. Kokonaan uuden kulttuuritilan rakentamisen sijaan kaupunginhallitus piti tärkeänä selvittää mahdollisuutta hyödyntää Oulunkylän purku-uhan alaisena olevan kirkkorakennuksen käyttöä kulttuuritarkoituksiin. Kirkkosaliin mahtuu 200–250 henkilöä ja liikkuvan väliseinän avulla seurakuntasalista saadaan siihen noin 100 lisäpaikkaa.

Kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala aikookin nyt edistää sen selvittämistä, miten purettavaksi suunnitellun kirkon muuntelukelpoiset tilat soveltuisivat kirjaston, nuorisopalvelujen ja työväenopiston toimintaan. 

Kirkon korjaamiskustannuksiin ei ole varauduttu kaupungin investointiohjelmassa

Jos tiilikirkon purkusuunnitelmista luovuttaisiin ja kaupunki korjaisi rakennuksen kulttuuripalveluiden käyttöön, Oulunkylän ytimessä säilyisi asukkaille tuttu arkkitehti Heikki Castrénin suunnittelema 1970-luvun arvorakennus osana kaupunkikuvan historiallista kerroksellisuutta.

Rakennuksen peruskorjaaminen aiheuttaisi kaupungille kuitenkin huomattavat lisäkustannukset, joihin ei ole varauduttu investointiohjelmassa. Toisaalta kaupunki välttyisi tilojen vuokraamisesta aiheutuvilta kuluilta, jos se luopuisi vuokraamasta kirjastolle, työväenopistolle ja nuorisopalveluille Oulunkylän torikortteliin ehdotetut tilat sijoittajalta. Sijoittaja perii tilojen investointikustannukset pitkissä vuokrasopimuksissa.

Teksti: Kaarina Kukka Korkeaoja

Kuva: Susan Wilander

Share