Kuntavaalit on jälleen käyty ja suurimmaksi puolueeksi Helsingissä nousi – ei suinkaan Kokoomus -vaan jälleen kerran nukkuvien puolue 39,1 prosentin osuudella. Vahvalla mututuntumalla, lähiöiden ostareilla havainnoituna, tyypillisin nukkuvien puolueen jäsen on keski-iän ylittänyt vihainen mies tai nainen, joka ohi kiirehtiessään tuhahtaa ylimielisen halveksivasti että ”koskaan en ole äänestänyt enkä koskaan aio äänestää!”
Silloin tekisi mieli kysyä, että oletko ylpeä siitä? Onneksi valtaosa lähiöiden asukkaista on ystävällisiä ja osa jopa uskaltautuu keskustelemaan mieltä kaihertavista asioista. Suurimpia huolenaiheita näissä vaaleissa olivat – jälleen mututuntumalla – hoitoon pääsy, vanhustenhoito, lähiluonto sekä asumisen ja joukkoliikenteen kalleus. Sekä tietysti hallituksen epäoikeudenmukaisina koetut leikkaukset kaikkein heikompiosaisilta. Useat myös peräsivät maksuttomia uintivuoroja senioreille naapurikuntien tavoin ennaltaehkäisevänä terveydenhuoltona. Myös erityisuimakortin kriteerien muutos kiukutti.
Perehdyin asiaan kuuluvalla vakavuudella äänestämättömyyden ytimeen. Mikä olisi tarpeeksi suuri houkutin, että kuntalainen jaksaisi raahautua äänestyspaikalle täyttämään määräajoin kansalaisoikeutensa? Mediassa eri tutkijat esittivät omia visioitaan; toisen mielestä äänestysikärajan laskeminen 16 vuoteen olisi ratkaisu ja toisen mukaan sähköinen äänestäminen nostaisi äänestysprosenttia.
Narinkkatorilla liikkui parin viimeisen viikon aikana ennen vaaleja yläasteen oppilasryhmiä, joille yhteiskuntaopin opettaja oli antanut tehtävän: haastatelkaa kuntavaaliehdokkaita. Omalle kohdalleni näitä ryhmiä osui kolme. Kysymykset vaihtelivat verotuksesta painotettuun opetukseen ja maahanmuutosta kuntatalouden tasapainoon. Ensimmäinen kysymys kuului kuitenkin aina ”pitäisikö äänestysikäraja laskea 16 vuoteen?” Ensimmäisen ryhmän kohdalla vastasin jotain epämääräistä, mutta jo toiselta älysin kysyä, mitä mieltä he itse ovat? Kokivatko he olevansa tarpeeksi kypsiä valitsemaan kuntapäättäjät ja tiesivätkö he, mistä kaikesta valtuutetut kunnissa päättävät? Lähes kauhistuneina he poikkeuksetta vastasivat, etteivät missään nimessä! No, se siitä. Tosin olen tavannut useita fiksuja ja valveutuneita nuorisoneuvoston edustajia valtuuston kokouksissa.
Entäpä sitten sähköinen äänestäminen? Suomessa käynnistettiin sähköisen äänestämisen hanke jo 20 vuotta sitten. Viimeisin, Sipilän hallituksen asettama oikeusministeriön nettityöryhmä luovutti laatimansa loppuraportin 2017. Se ei ehdottanut nettiäänestyksen käyttöönottoa. Tämän jälkeen asiassa ei ole tapahtunut mitään edistystä. Suuri mysteeri on, miksi nettiäänestäminen onnistuu Virossa, mutta ei Suomessa?
No, jäljelle jää vain suuri innovaationi. Kas kun vaalien jälkeisen yön pimeinä tunteina mieleeni juolahti perisuomalainen takuukonsti: annetaan kaikille äänestäneille ämpäri! Tai vaikkapa sadalle ensimmäiselle per äänestyspaikka. Eiköhän olisi jonoa oven takana! Idea vapaasti käytettävissä ilman rojaltikorvauksia.
Sitä odotellessa kiitän lämpimästi kaikkia minua äänestäneitä sekä toivotan lukijoille aurinkoista kesää!
Teksti: Hilkka Ahde, kaupunginvaltuutettu SDP
