̶ Ai, että lähtisinkö vielä uudestaan merimiespapiksi Italiaan? Ehken välttämättä. Onneksi ei ole aikakonetta, joka vempauttaisi takaisin 1980-luvulle.
Merimieskirkon avaimet olivat kadoksissa, oli rikottava ulko-oven lasi ja murtauduttava. Satamapassia en saanut Italian Meriministeriöltä koko vuonna, joten oli keploteltava tullin läpi työpaikalle joka kerta. Suomesta tuotua autoa ei hyväksytty Italian rekisteriin. Pankkitilin avaaminenkaan ei onnistunut ja palkanmaksu Suomesta takkuili toisinaan. Yhteydet työnantajaan, Suomen Merimieslähetykseen, olivat lankapuhelimen varassa. Ja hitaanlaisen postin, niin kuin meillä nykyään.
Huippuna palvelussa oli lentolipun hankkiminen Milanosta Amsterdamiin. Sain lipun 14. matkatoimistossa käynnillä. Aivan totta! En polttanut päreitä, olisi pitänyt.
Ja edelleen. Merimieskirkon pienoisbussi rymisti vauhtiin päästyään, mutta kakkonen ei mennyt silmään. Pyöriminen liikenteessä vaati puolen vuoden totuttautumisen. Mutta Ligurian vuori- ja rantamaisemat olivat hienoja ja merimiehet pääsivät Toiranon tippukiviluolille. Oma autokin pelastui takaisin Suomeen.
Jos merimieskirkko ei olisi tullut tiensä päähän, olisin jatkanut. Kielitaito olisi kehittynyt. Olisin istunut iltoja missioonan vaatimattomassa lukusalissa. Tarjolla olisi ollut Birra Morrettia, lankapuhelimella olisi soitettu Suomeen. Olisi juteltu, pelattu biljardia, jatkettu matkaa kaupungille.
Satamassa purkivat paperia Patria, Pollux, Lapponia. Muutamaa vuotta myöhemmin jäävuoreen törmännyt Finnpolaris suuntasi tutkijoineen Genovasta Antarktikselle. Miehistöt saivat suomalaisia sanomalehtiä ja kirjoja. Minä pääsin laivan saunaan. Päiviteltiin, miten tullimies anasti röyhkeästi kapyysista kainaloonsa ruokatarvikkeita. Italia oli jatkuvine lento- ja junalakkoineen hyvä paha Italia.
Roomassa Lapuan piispa keskusteli taksikuskin kanssa latinaksi. Suurlähettiläs arvosti itse tehtyä pastaa. Paavi Johannes Paavali II oli tietysti herra ja suuri ylhäisyys. Maassa asuvat 3000 suomalaista kokoontuivat messuihin ja iloitsivat Sisiliaa myöten toistensa tapaamisesta.
Merimiespappina toimimisessa oli hohtonsa. Seilorit pitivät kaverinaan, ulkosuomalaiset pappinaan. Vuokranantajat Lino ja Ivana olivat suorastaan suurenmoisia. Apenniinien rinteet tyrkyttivät kastanjoita, joita paahdettiin Savonan sataman suulla.
̶ Sinne vaan uudestaan! Täytyisi olla vain neljäkymmentä vuotta nuorempi. Ja ah! Nykyistä huomattavasti joustavampi.
Teksti ja kuvat: Tapani Tukiainen
