Kaupunginvaltuusto hyväksyi syksyllä uuden kaupunkistrategian, jonka tavoitteena on Helsinki, josta voimme olla ylpeitä. Mutta mitä valtuustokauden strategiakirjaukset lupaavat Oulunkylälle?
Yksi strategian painopisteistä on viihtyisät ja yhteisölliset naapurustot. Yhteisöllisyyttä syntyy vain yhdessä tekemällä ja onkin ilo nähdä, että strategia painottaa yhdistysten toimintaedellytyksiä, ruohonjuuritason kaupunkilaistoimintaa sekä yhteisötalojen roolia.
Toinen kiinnostava painopiste on luontoa kunnioittava ja vetovoimaa tukeva kaupunkikehitys. On hieno kirjaus, että jokaisella helsinkiläisellä tulee olla sujuva pääsy lähiluonnon äärelle. Lisäksi linjataan, että arvokkaimmille luontoalueille ei rakenneta.
Strategia myös toteaa, että tämänhetkinen rakentamistahti ei pitkällä tähtäimellä pysty vastaamaan Helsingin väestönkasvuun. Omistusasujan lompakkoa niukkuus saattaa lämmittää, mutta Helsingissä asumisen ei tulisi olla vain rikkaiden etuoikeus. Strategiassa asuntojen hintoja hillitään rakentamista lisäämällä.
Strategia linjaa uudisrakentamisen kohdistuvan erityisesti Hernesaareen, bulevardisoitavien katujen varsille, Pasilaan, Ilmalaan, Malminkentälle ja Östersundomiin. Lisäksi Pitäjänmäen, Herttoniemen, Vallilan vajaakäytöllä oleville toimisto- ja teollisuusalueille rakennetaan asumista. Oulunkylässä Tuusulanväylän bulevardisointi lähtee liikkeelle Käpylän asemaan tukeutuvan rakentamisen osalta.
Uusien urbaanien alueiden syntymisen rinnalla strategia lupailee, että täydennysrakentamisessa asuinalueiden omaleimaisuuden ja luonteen tulee säilyä. Asuinalueiden omaleimaisuuden ja lähiluonnon suojelun lisäksi on ilo nähdä, että strategia ohjaa lisäämään luontoa ja vehreyttä jo rakennetuilla alueilla.
Rakentamisessa määrän ei tule korvata laatua ja siksi perustetaan ”Kauniimpi Helsinki” -ohjelma uudisrakentamisen laadun parantamiseksi. Monen silmää miellyttäviä Käskynhaltijantien varren massasta poikkeavia kerrostaloja olisi hienoa saada lisää.
Strategian mukaan Helsinki kehittyy jatkossakin joukkoliikenteeseen tukeutuvana verkostokaupunkina. Kaupunki panostaa juna- ja metroasemien viihtyisyyden parantamiseen, mutta valitettavasti Oulunkylän asema ei ole päässyt vielä listalle. Lisäksi strategiassa luvataan lisätä julkista taidetta, mistä toivottavasti saadaan panostuksia myös Oulunkylään.
Nyt on aika aloittaa vaikuttaminen, jotta strategiakirjaukset toteutuvat Oulunkylän parhaaksi. Tule mukaan rakentamaan Oulunkylää, josta voimme olla ylpeitä!
Teksti ja kuva: Toni Pakarinen, pj Oulunkylä-Seura