Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Oulunkylä, Uutiset

MLL on mukana arjessa ja juhlassa

Nainen tapahtumakojulla ulkona

Perhekahvilatoiminta on kaikille avointa ja maksutonta vapaa-ajanviettoa. Kuva: MLL Oulunkylä

MLL Oulunkylä on viettänyt tänä vuonna satavuotisjuhliaan. Liiton järjestämät perhekahvilat ovat suosittuja lapsiperheiden tapaamispaikkoja. Ne pyörivät vapaaehtoisvoimin myös Oulunkylässä.

Vertaistukea ja muita vanhempia lapsineen voi lähteä tapaamaan perhekahviloihin, joita järjestetään ympäri maata ja niinkin lähellä kuin Mäkitorpan leikkipuistossa MLL Oulunkylän vapaaehtoisvoimin. Perhekahvila on avoinna yleensä perjantaiaamupäivisin kello 10 alkaen. Tällä hetkellä MLL Oulunkylän perhekahvilan toiminnasta vastaa yhdistyksen ihana aktiivi ja perhekahvilavastaava Helena Kuitunen.

Helenan mielestä kahvilatoiminnassa parasta on kahvittelu muiden vanhempien kanssa samalla, kun lapset leikkivät toistensa kanssa.
– On tosi hienoa saada olla mukana mahdollistamassa lapsi- ja perheystävällistä toimintaa, jossa tapaa samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia. Ihan pienetkin ilon ja kohtaamisen hetket antavat energiaa. Perhekahvilatoiminnasta on tullut vähän kuin varkain oma harrastukseni ja voin suositella toimintaan mukaan tulemista lämpimästi myös muille. Täällä riittää tilaa toimia ja temmeltää, hymyilee Helena ja jatkaa:
– Tällainen viikoittainen tekeminen rytmittää arkea kivasti näin vanhempainvapaalla ollessa ja on hauska nähdä, miten pienikin lapsi iloitsee jo tutuiksi tulleista perhekahvilarutiineista.

Ajantasaisia tietoja niin aukioloajoista kuin yhdistyksen vapaaehtoistoimintaan liittymisestä löytyy MLL Oulunkylän sivuilta https://oulunkyla.mll.fi/perhekahvila/. Sivustolla voit tutustua myös yhdistyksen muuhun toimintaan, kuten muskareihin ja tanssikerhoihin. Vauvamuskarit ovatkin usein perheen ensimmäisiä yhteisiä harrastuksia, joissa vanhempi pääsee yhdessä lapsensa kanssa tutustumaan rytmien ihmeelliseen maailmaan ja vahvistamaan vuorovaikutussuhdettaan.

MLL Oulunkylä juhli tänä vuonna satavuotista taivaltaan ja on nyt valmis uuteen vuosisataan. Miltä seuraavat sata vuotta näyttävät? Muuttuvatko harrastukset ja kasvavatko perhekahvilatoiminnan tuntimäärät? Tule mukaan toimintaamme ja vaikuta tulevaisuuteen kanssamme. Unelmoidaan isosti yhdessä ja tehdään Oulunkylästä koko perheen paikka, jossa vauvat ja vanhukset viihtyvät yhdessä ja perheet pääsevät viettämään aikaa ruudun sijasta raikkaaseen ulkoilmaan, vaikkapa MLL Oulunkylän joulujuhlaan Mäkitorpan leikkipuistoon keskiviikkona 3.12.2025 klo 17.30–19.00, tervetuloa!

Teksti: Sanna Haarlaa, MLL Oulunkylän aktiivi ja tuleva puheenjohtaja
Kuva: MLL Oulunkylä

Askarruttaako arki tai mietityttääkö maanantai? Mannerheimin lastensuojeluliiton nettisivuilta www.mll.fi löytyy vinkkejä niin vanhemmuuteen kuin vapaa-ajan leikkeihin.

Share