Pakilassa Martat toimivat monen asukkaan sosiaalisena henkireikänä tehden samalla hyvää laajemminkin erilaisten kampanjoiden muodossa.
Martta-yhdistykset päättävät itsenäisesti toiminnastaan, vaikka Martta-järjestö antaakin tukea ja ideoi kampanjoita. Yhdistyksiä ja toimintaryhmiä on Suomessa lähes 1000.
– Teemme sellaista toimintaa, mitä jäsenistö toivoo. Meillä käy vierailevia luennoitsijoita, on lukupiiri ja käymme teatterissa. Käsitöitäkin saa tehdä, jos haluaa, Jaana Juhola, Pakilan Marttojen puheenjohtaja, kuvailee toimintaa.
Pakilan Martat retkeilevät säännöllisesti. Ohjelmassa ovat olleet vierailut Pokrovan luostarissa Kirkkonummella, Strömforsin ruukki Loviisassa, Tuusulan kulttuurimaisema Lotta-museoineen ja Ainoloineen. Tallinnassa on käyty parikin kertaa.
Marttailu näkyy näyttelyssä
Juhlavuotta vietetään tammikuussa Paloheinän kirjastossa esillä olevan valokuvanäyttelyn muodossa.
– Valokuvia kerättiin Martta-arkistosta. Pakila-Paloheinän aluehan on sellainen, että täällä kasvaneet nuoret usein palaavat tänne asumaan oman perheensä kanssa. Niistä valokuvista saattaakin löytää naapurin tädin, oman äidin tai isoäidin, Jaana Juhola kertoo. Juhlinta jatkuu huhtikuussa jäsenten omalla juhlatilaisuudella.
Juhlavuoden suururakka on Suomen punaiselle ristille lahjoitettavan 80 neuletyön valmistus. Neuleet luovutetaan tammikuun lopussa.
– Katastrofialueilla on usein iltaisin ja öisin kylmä. Siellä tarvitaan pipoja, sukkia ja peittoja. Peittoja tulee nyt 10 kappaletta ja ne ovat aikuisille tarkoitettuja, Jaana Juhola kertoo. Neuletöitä varten saatiin jonkin verran lahjoituslankoja, yhdistys osti lisäksi lankoja ja loppuihin martat käyttivät omia lankojaan.
Mukaan matalalla kynnyksellä
Marttoihin on Jaana Juholan ja Helena Mattilan mukaan helppo tulla mukaan.
– Tämä on tällaista iloista porukkaa. Täällä oppii paljon uusia asioita, minäkään en ollut koskaan tehnyt joululaatikoita, mutta täällä opin sen ja tein vuosi sitten elämäni ensimmäiset laatikot, Jaana Juhola kertoo.
– Eikä kenenkään tarvitse olla ruoanlaittaja tai armoton käsityöntekijä, jokainen saa olla oma itsensä, Helena Mattila korostaa.
Helena Mattila liittyi Pakilan Marttoihin jäätyään eläkkeelle.
– Meillä on aika paljon lapsenlapsia ja tuntui siltä, että pitäisi olla joku omakin harrastus lastenhoidon lisäksi. Nyt lapset ovat jo kasvaneet, mutta marttailu jatkuu edelleen.
Jaana Juholan innosti mukaan Torpparinmäen Marttoihin lasten harrastusten kautta tullut ystävä.
– Olin kolmannen lapsen kanssa äitiyslomalla ja asuimme Pakilassa rivitalossa. Kaikki talon lapset olivat pihalla ja nauroivat, että Jaana lähtee Marttoihin. Se oli hauskaa ja se oli just sellainen oma juttu. Olin vähän aikaa poissa Martoista, kun Torpparinmäen toiminta loppui. Sitten näin Martat kampanjoimassa kaupan edessä ja ajattelin, että nythän voisin taas liittyä mukaan, Jaana Juhola kertoo.
Teksti: Susan Wilander Kuva: Pakilan Martat
