Kirmo Mikkolan ja Esko Lehden 1970-luvulla suunnittelemat taiteilijoiden asuin- ja työtiloja sisältävät rivitalot viettävät juhlavuottaan. Syyskuussa osassa ateljeeasuntoja oli avoimet ovet Konstrundan-tapahtuman yhteydessä.

Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö omistaa kaikki neljä ateljeetaloa, jotka valmistuivat vuonna 1976. Ennen ateljeetaloja Suomen Taiteilijaseura omisti entisen Oulunkylän yhteiskoulurakennuksen, joka oli taiteilijoiden käytössä. Ateljeesäätiön hallitus valitsee asukkaat avoimen haun perusteella ammattitaiteilijoiden joukosta. Valintaan vaikuttaa hakijan taiteellinen toiminta. Oulunkylän Ateljeetaloissa työskentelee useiden eri kuvataiteenalojen ihmisiä veistäjistä maalareihin, graafikoista installaatioiden tekijöihin.
Luonnonläheisyys vetoaa
Tällä hetkellä taloissa asuu parikymmentä taiteilijaa perheineen. Yksi heistä on Outimaija Hakala.
– Olen asunut täällä melkein 10 vuotta. Oulunkylässä on ihanat ulkoilumaastot ja tämä on sellainen kylämäinen paikka, joten on ollut tosi mukavaa asua täällä. Naapurien kanssa tulee juteltua, kun käydään koiralenkillä ja he tulivat auttamaan, kun piti saada kannettua todella painava prässi sisälle taloon, Hakala kertoo.
Outimaija Hakalan työhuone on muista ateljeeasunnoista poiketen erillään itse asunnosta:
– Työskentelen grafiikan ja kuvanveiston välimaastossa. Teen isoja teoksia kipsistä, joka on pölisevää. Siksi onkin ihanaa, että tässä asunnossa on erillinen työhuone, vaikka se ei olekaan niin korkea ja valoisa tila, kuin toisissa ateljeissa, Hakala kertoo. Hänen puolisonsa Kalle Mustonen on kuvanveistäjä, joka tekee mm. ääni-installaatioita.
Kuvataidetta, kuvituksia ja musiikkia
Selja Raudas on Oulunkyläisen lukijoille tuttu lehdessämme esiteltyjen Katri Tapolan kuvakirjojen kuvittajana. Serkukset Raudas ja Tapola tekevät kirjaprojekteissa tiivistä yhteistyötä. Kuvitusten ohella Raudas maalaa, tekee videoinstallaatioita ja performansseja.

Selja Raudaksen kuvitukset syntyvät ateljeen parvella. Kuva: Susan Wilander
Raudaksen maalauksissa erämaamaisemat tiivistyvät hätkähdyttäviin abstrakteihin pintoihin, joista voi edelleen aistia vaikkapa hyytävän kylmän jään tai polttavan kuuman aavikon. Hänen ateljeensa Oulunkylässä edustaa ateljeetalojen tyypillistä korkeaa ja valoisaa ateljeetilaa, jossa työhuone jatkuu myös ateljeen parvelle. Isot maalaukset syntyvät alhaalla ateljeessa, intiimit kirjankuvitukset parvella työpöydän ääressä.
Taiteilijoiden työhuoneet vaarassa
Tämän vuoden alussa taiteilijoiden asuntojen yhteydessä olevista työhuoneista ei enää saa vähentää verotuksessa tosiasiallisia kuluja. Monelle taiteilijalle työhuonekustannukset ovat suurin yksittäinen tulonhankkimiskulu, joka saattaa olla jopa 5000 euroa vuodessa. Silloin 960 euron vuosittainen perusvähennys ei riitä. Uuden verokohtelun taustalla lienee ajatus asunnon yhteydessä olevien työtilojen luonteesta asuintilana. Taiteilijoilla työhuone on monesti kuitenkin kaukana asuintilasta. Kuvanveistäjän työkoneiden ja pölyn täyttämää työhuonetta ei käytetä asumiseen.
Oulunkylän Ateljeetalojen työhuoneelliset asunnot ovat juuri tällaisia tiloja, jotka muutoksesta kärsivät. Pahimmillaan uusi verokohtelu voi johtaa siihen, ettei taiteilijalla ole varaa asua ateljeetalossa. Verovähennysmuutoksen seuraukset nähdään ensi vuonna.
Teksti ja kuvat: Susan Wilander
