Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Oulunkylä, Urheilu & liikunta, Uutiset

OKK palaa Ogeliin

Jääkiekkoa pelaavia lapsia

OKK:n U9-juokkue pelaamassa Helsingin jäähallissa 13.9.2025. Kuva: Lars Berg

Iloisia uutisia! Oulunkylän jäähallin remontti on valmis ja Oulunkylän Kiekko-Kerho, tutummin OKK, pääsee palaamaan takaisin kotihalliinsa Ogeliin.

OKK:ssa riemu ratkesi, kun tuli tieto, että Oulunkylän jäähallin ovet avautuvat jo syyskuun puolessa välissä. Alkukausi harjoiteltiin muualla pitkin Helsingin alueen jäähalleja. Tutuiksi tulivat muun muassa Kivikon uusi jäähalli, Myllypuron jäähalli sekä stadin kirkkaat valot Nordiksella eli Helsingin jäähallilla.

Sunnuntaina 14. syyskuuta alkoivat perinteiset luistelu- ja kiekkokoulut. Ensimmäinen kerta järjestettiin Kivikossa, mutta toinen kerta päästiin jo pitämään Ogelissa, mihin toiminta taas vakiintuukin. Vaikka kausi on jo alkanut, Leijona-kiekkokouluun, Tyttökiekkokouluun sekä Lapsi-vanhempi -luistelukouluun pääsee silti mukaan. Kokeilemaan pääsee kaksi kertaa veloituksetta, joten ei muuta kuin luistimet jalkaan, kypärä päähän ja menoksi!

Remontin valmistuttua päästiin myös Aikuisten höntsäkiekko aloittamaan suunniteltua aiemmin eli jo torstaina 18. syyskuuta klo 21.30–22.30. Aikuisten höntsä on tarkoitettu kaikille täysi-ikäisille taitotasosta riippumatta. Harjoituskerran taso määräytyy kunkin kerran kävijöiden tason mukaan. Tunnin aluksi tehdään muutama harjoitus ja loppuaika pelataan. Mukaan tarvitsee jääkiekkovarustuksen ja juomapullon. Höntsäilemään pääsee kuukausimaksulla 40 €/kk.

Myös koulujen syysloma häämöttää jo ja totutusti OKK järjestää silloin syysleirin junioreille. Leiri järjestetään Oulunkylän jäähallissa maanantaista torstaihin 13.–16.10.2025 klo 9–16. Leirit ovat niin sanotusti päivähoitoleirejä eli lapsista huolehditaan koko päivän ajan. Leirille ovat tervetulleita kaikki vuosina 2013–2018 syntyneet tytöt ja pojat. Yhteen leiripäivään kuuluu kaksi jääharjoitusta oheisharjoitteineen ja leikkeineen. Leiri järjestetään OKK:n valmentajien ohjauksessa ja lisäksi ryhmien ohjaajina toimivat OKK:n kokeneet ohjaajat. Jokaisella ryhmällä on omat nimetyt ohjaajat mukana koko päivän ajan kaikissa tapahtumissa. Leirin hinta on seuran jäsenille 160 € (ei-jäsenille 180 €). Tähän sisältyy jäät, lounas, välipala, leirituote ja diplomi. Leireille toivotetaan tervetulleeksi muutkin lapset kuin OKK:n jäsenet!

Teksti: Emma Itkonen, markkinointivastaava OKK

Kuva: Lars Berg

Share