Mitkä ovat kaupunkisuunnittelun 3 tärkeintä asiaa?
Sosiaalinen kestävyys eli mm. alueiden eriarvoistumisen ehkäiseminen. Elinvoimaiset paikallisyhteisöt, Sekä toimiva liikennesuunnittelu!
Pitäisikö kaupunkisuunnittelussa purkaa vai säilyttää?
Tahtoisin säilyttää, aina kun se on mahdollista! Esimerkiksi Tallinnassa ollaan rakennettu hienosti uutta ja vanhaa yhdistäen. Tahtoisin nähdä Helsingissäkin enemmän historian ja nykyajan kohtaamista.
Miten Helsinki pystyy vastaamaan kasvavan kaupungin tarpeisiin ja samalla säilyttämään kunnolliset viheralueet?
Uusia asuinalueita rakentaessa on joissain tapauksissa parempi esimerkiksi rakentaa ylöspäin, kuin laajalle, jotta tilaa jää myös lähiluonnolle. Helsinki tarvitsee myös lisää muutakin kaupunkiluontoa. Tahtoisin nähdä myös enemmän viherkattoja ja -seiniä kotikaupungissani. Kaavoituksissa on myös tietysti jätettävä tilaa puistoille ja muulle lähiluonnolle.
Miten Oulunkylästä voisi tulla urheilutapahtumien keskus, säilyttäen samalla asumisviihtyvyyden?
Oulunkylällä on todellakin potentiaalia nousta urheilutapahtumien keskukseksi! Tässä korostuu kestävän liikennesuunnittelun merkitys sekä tilojen monikäyttöisyys, asukkaita kuunnellen. Asemaa tulee kehittää viihtyisämmäksi, jotta muualta saapuva yleisö suosisi julkista liikennettä, ja hallien sekä muiden tilojen pitää olla myös asukkaiden käytössä vapaa-ajan liikkumiseen.
Ogelin kauppakeskuksen ja kirkon tulevaisuus on edelleen auki. Mitä sinä haluaisit näillä paikoilla nähdä tulevaisuudessa?
Tahtoisin nähdä kauppakeskuksen tilalla yhä vetovoimaisemman ja viihtyisämmän ostarin. Hyvän sijaintinsa ansiosta juna-aseman vieressä, kauppakeskus voisi houkutella myös muiden lähialueiden ihmisiä asioimaan. Kirkon osalta toivoisin sen säilyttämistä ja remontointia. Tilaa voisi käyttää myös muiden tapahtumien järjestämiseen.
Miten yritysten toimintaedellytyksiä voisi parantaa kaupungin taholta?
Ogelin kauppakeskuksen tilalle yhä viihtyisämmän ostarin rakentaminen voisi parantaa toimintaedellytyksiä myös yrityksille hyvän sijaintinsa ansiosta. Kauppakeskuksesta pitäisi tehdä yhä houkuttavampi paikka kohdata, sekä asioida. Myös aseman aluetta voisi rakentaa viihtyisämmäksi. Uskon että viihtyisyyttä lisäämällä saisi asema myös lisää käyttöä, eli myös asiakkaita viereisille yrityksille.
Miten kaupungin tiedotus tavoittaisi paremmin asukkaat nykyisessä mediaympäristössä?
Kaupungin tulee tiedottaa sekä verkossa, että fyysisessä mediassa ja julkisissa tiloissa. Esim. paikallislehdet ja info-taulut ovat tärkeitä tiedottamiseen myös heille, jotka eivät ole somessa.
Miten kaupungin suunnittelu- ja päätösjärjestelmässä paikallisten asukkaiden näkemykset otettaisiin paremmin huomioon?
Kun suunnitellaan ja kehitetään, tulisi järjestää keskustelutilaisuuksia asukkaille. Asukkaiden kokemukset tulisi ottaa huomioon heidän asuinaluettaan koskevassa päätöksenteossa ja kehittämisessä. Mahdollisiin huoliin pitäisi vähintäänkin tarjota vakuuttavat vastaukset.
Lähiterveysasemat vai keskitetyt sote-palvelut?
Lähiterveysasemat. Etäisyydet eivät saa kasvaa kohtuuttomiksi, vaikka joissain tapauksissa tietysti myös keskittäminenkin voi olla sekä asiakkaiden, että kaupungin talouden kannalta paras ratkaisu.
Milloin ja miten Helsingissä päästään toimivaan omalääkärimalliin?
Käsitykseni mukaan Helsingin paikallispäättäjät ovat varsin samanmielisiä siitä, että omalääkärimalli tulisi ottaa kokeilun myötä käyttöön. Helsinki on jo hyvää vauhtia siirtymässä omalääkärimalliin, nyt jo käytössä olevan omatiimimallin myötä. Suunta on siis oikea! Uudistus on pyrittävä saamaan maaliin mahdollisimman pikaisesti, mutta myös laadukkaasti ja ammattilaisia kuullen.
Miten varhaiskasvatuksen ongelmat ratkaistaan Helsingissä?
Varhaiskasvatuksen työolot ja palkkaus ovat liian tiukoilla, sekä henkilöstöresurssia on liian vähän. Helsingin tulee näyttää esimerkkiä varhaiskasvatuksen henkilöstön työolojen ja palkkauksen parantamisessa. Se on investointi työntekijöiden hyvinvointiin, joka vähentää uupuneiden työntekijöiden vaihtuvuutta, ja lisää työpaikkojen houkuttelevuutta. Tämä taas parantaa varhaiskasvatuksen ‘’laatua’’.
Miten vanhustenhoito järjestetään niin, etteivät omaiset näänny hoitovastuun alle ja vanhukset saavat tarvitsemansa avun?
Riittävät resurssit sekä kotiin tuotavaan tukeen, että myös yhteisölliseen asumiseen. Työntekijöille on annettava enemmän aikaa kohdata asiakkaita, jotta laatu paranee.
Jos tulet valituksi, mikä on tärkein hanke tai asia, jota haluat edistää?
Tahdon edistää sosiaalihuollon ja terveyspalveluiden ennaltaehkäisevää työotetta Helsingissä. Se tarkoittaa käytännössä esim. Sitä että lääkäriin pääsee ajoissa.
Mikä on lempipaikkasi omalla asuinalueellasi ja miksi?
Kaunis keskuspuistomme! Keskuspuisto on lempipaikkani käydä kävelyllä päästelemässä höyryjä kiireisen työpäivän jälkeen, ja arvostankin kivenheiton päässä olevaa lähiluontoa valtavasti.