Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Sini Korpinen, Kok.

Mitkä ovat kaupunkisuunnittelun 3 tärkeintä asiaa?

1) Sekoittava asuntopolitiikka: Sekä omistus- että vuokra-asumista samalle alueelle. 2) Ei julkisen liikenteen katvealueita. 3) Tiivis kaupunkirakenne = ilmastolle paras vaihtoehto.

Pitäisikö kaupunkisuunnittelussa purkaa vai säilyttää?

Ei tähän voi kategorisesti sanoa mitään. Tärkeää on, että tämä arviointi tehdään huolella joka kerta.

Miten Helsinki pystyy vastaamaan kasvavan kaupungin tarpeisiin ja samalla säilyttämään kunnolliset viheralueet?

Tämä on kieltämättä haaste. Yksi vastaus on mielestäni se, että Helsinki kasvaisi yhä enemmän ylöspäin – siis täydennysrakentamista esimerkiksi olemassaolevien rakennusten päälle. Pidän tärkeänä, että Keskuspuistoon ei koskettaisi enää.

Miten Oulunkylästä voisi tulla urheilutapahtumien keskus, säilyttäen samalla asumisviihtyvyyden?

Oulunkylän liikuntapuistoa pitää kehittää edelleen. Oulunkylän stadion pitää ehdottomasti saada kuntoon palon jäljiltä. Julkista liikennettä Oulunkylään on jo kehitetty hyvin – näin Oulunkylään voi liikkua muutenkin kuin omalla autolla.

Ogelin kauppakeskuksen ja kirkon tulevaisuus on edelleen auki. Mitä sinä haluaisit näillä paikoilla nähdä tulevaisuudessa?

Pidän tärkeänä, että Oulunkylästä löytyy paitsi julkisia palveluita myös kahviloita, ravintoloita, kauppoja ja esimerkiksi kauneudenhoitopalveluita. Näin Oulunkylästä saadaan eläväisempi kaupunginosa, josta yhä useammat löytävät tarvitsemansa palvelut.

Miten yritysten toimintaedellytyksiä voisi parantaa kaupungin taholta?

Tärkein asia on mielestäni kaavoitus ja se, että alueelta löytyy liiketiloja. Julkisen liikenteen osalta Oulunkylä on hyvässä asemassa – tänne pääsee monesta suunnasta ja monella kulkuvälineellä. Tämä on yritysten kannalta tärkeää.

Miten kaupungin tiedotus tavoittaisi paremmin asukkaat nykyisessä mediaympäristössä?

Uskon siihen, että tekemällä erottuvaa viestintää saadaan aikaiseksi paras lopputulos. Verohallinto on tästä hyvä esimerkki: Heidän tapansa tehdä viestintää erottuu massasta.

Miten kaupungin suunnittelu- ja päätösjärjestelmässä paikallisten asukkaiden näkemykset otettaisiin paremmin huomioon?

Tärkeintä on, että ihmiset ovat tietoisia siitä, millaisia päätöksiä heidän asuinalueitaan koskien ollaan tekemässä – puhuttiinpa sitten kaavoituksesta tai kouluista ja päiväkodeista. Samalla pitää kertoa, miten ja missä vaiheessa vaikuttaminen on mahdollista. Tämä on kaiken osallistumisen ja näkemysten huomioon ottamisen pohja.

Lähiterveysasemat vai keskitetyt sote-palvelut?

Isommissa sote-keskuksissa voidaan varmistaa se, että saman katon alta löytyy monenlaisia palveluita ja osaamista. Tämä vahvistaa myös terveys- ja sosiaalipalveluiden välistä yhteistyötä.

Milloin ja miten Helsingissä päästään toimivaan omalääkärimalliin?

Ei kukaan voi luvata mitään tiettyä aikaa. Mutta tämä on yksi tärkeimmistä asioista, joita tulevaan kaupunkistrategiaan pitää sote-palveluiden osalta kirjata – ja sitten lähteä määrätietoisesti edistämään asiaa.

Miten varhaiskasvatuksen ongelmat ratkaistaan Helsingissä?

Tärkeimmät asiat varmistaa jatkossa: 1) Pätevän henkilöstön saatavuus – tässä pitää tarjota esimerkiksi kaupungin itse tai kumppanuuden kautta järjestämää täydennyskoulutusta. 2) Terveet ja monikäyttöiset tilat – en usko, että vain pieni päiväkoti on hyvä. 3) Riittävä rahoitus – sitä on onneksi vahvistettukin.

Miten vanhustenhoito järjestetään niin, etteivät omaiset näänny hoitovastuun alle ja vanhukset saavat tarvitsemansa avun?

Ympärivuorokautiseen hoivaan pitää päästä lain säätämässä ajassa. Helsingin ei pidä linjata niin, että ympärivuorokautisen hoivan peittoa pyritään laskemaan.

Jos tulet valituksi, mikä on tärkein hanke tai asia, jota haluat edistää?

Päiväkotien ja koulujen riittävä rahoitus – tätä olemme vahvistaneet kuluneella kaudella. Tällä tiellä pitää jatkaa, sillä päiväkodeissa ja kouluissa on hyvinvoivan Helsingin pohja.

Mikä on lempipaikkasi omalla asuinalueellasi ja miksi?

Rakastan Vantaanjoen vartta – siellä opin aikuisiällä lenkkeilemään.

Share