Kun olin alle kouluikäinen, meillä oli perheessä kuplavolkkari. Oven ulkopuolella oli astinlauta, jolla seisten sain matkustaa kotikadun toisessa päässä olevaan risteykseen saakka. Käsillä pidin kiinni raollaan olevasta ikkunasta. Muistan vapauden ja tuulen tunteen – saman, jonka myöhemmin koki pyöräillessä, kun päästeli menemään pitkää alamäkeä. Vauhti ei isäni ajamalla kuplalla liene ollut järin suuri, kun siinä ulkopuolella roikuin – silti nyt viisikymppisenä mietin, että joko isäni oli kasvattajana huoleton veikko tai sitten hänellä oli vahva luottamus minuun.
Lukioikäisenä sain oman oranssin kuplavolkkarin, vanhan ja puolikuntoisen. Abikeväänä kävin sillä vuorotöissä hotellisiivoojana. Unettomina öinä ajelin kaupungin katuja, metsäteitä ja kesäisiä rantoja ja mietin, kuinka elämä osaltani kääntyy: oma pärjääminen, tulevaisuus ja alkavat opinnot jännittivät. Löydänkö paikkani, saanko ystäviä, valmistunko?
Oranssi kupla jäi sittemmin vuosiksi varastoon. Pari vuotta sitten se vaihtoi omistajaa, kun kummipoikani tarvitsi kulkupeliä metallialan työ- ja opintohommiin. Vapun tietämillä näimme, ja kun hän starttasi eteenpäin omiin menoihinsa, palautti kuplan moottorin tunnistettava sointi paljon muistoja.
Koulun päättämisestä ja opiskeluvuosista on itselläni aikaa jo vuosikymmeniä. Elämä on ollut milloin hienoa ja antoisaa, milloin vaikeuksien täyteistä, ajoittain ahdistavaakin. Niin kuin elämän kokonaisuus usein tuppaa olemaan. Toistaiseksi on pärjätty. Tästä olen kiitollinen lapsuus- ja nuoruusvuosien tärkeille ihmisille sekä aikuisiän arkisille ihmissuhteille, jotka ovat usein pienillä tavoilla hyvinkin tärkeitä.
Vuodet ja vuosikymmenet kuluvat, paljon muuttuu, mutta aina jotain tuttua on myös. Joka vuosi nuoret valmistuvat, etsivät töitä, opiskelupaikkaa, oman elämän askelmerkkejä – mahdollisuutta löytää oma tila ja merkityksellinen paikka elämässä. Joka vuosi uudet kasvavat ja aikuistuvat sukupolvet tarvitsevat ympärilleen perhettä, läheisiä, naapureita, ystäviä, kummeja, mummeja ja kavereita tsemppaamaan, tukemaan ja rohkaisemaan.
Tämä on niin tärkeää, että mukana täytyy ja kannattaa olla laajemmalla porukalla – naapurustoina, järjestöinä, seurakuntina, kouluina, heimoina ja verkkotodellisuuksina. Rakennetaan ja luodaan yhdessä ja hyvällä tsempillä Oulunkylästä upea paikka kasvaa, asua ja elää!
Teksti: Ulla Kosonen, kirkkoherra, Oulunkylän srk
Kuva: Ulla Kosonen
