Niklas Stahlke saapui Suomeen vaihto-oppilaaksi elokuussa 2019. Nyt vaihto-oppilasvuosi lähenee loppuaan – takana on runsaasti uusia kokemuksia ja uusi kieli, jonka opiskelun Niklas aloitti vasta Suomeen saavuttuaan. Suomi sujuu jo niin hyvin, että Niklas kirjoitti viimeisen Oulunkyläisen artikkelinsa suomeksi.
Lopultakin voin kirjoittaa suomeksi. Viime kuukausina aloitin puhua suomea enemmän kuin ennen ja se muutti mun elämäni Suomessa ihan paljon. Ensin, minusta tuntuu todella erilaiselta täällä, koska voin ymmärtää suomalaiset nyt, mitä tarkoittaa aika paljon. Esimerkiksi koulussa, osaan seurata opettajaani. Se tarkoittaa myös lisää työ mulle, koska nyt ne haluavat että vähintään yritän kaikki kokeet ja tehtäviä tunnilla. Muuten, voin nyt olla lähempi mun kaverini koulusta ja urheilusta.
Mun täytyy sanoa että yks stereotyyppi mikä on todellakin totta on, että suomalaiset kestää pidempään lämmetä. Vuoden alussa tapasin melkein vain vaihto-oppilaiden kanssa, koska se oli just helpompi siten, meillä oli kaikki uusi täällä, me olimme samassa tilanteessa. Tietysti en voi puhua kaikista suomalaisista, mutta ajattelen että suurin osa eivät ole ehkä ujo, mutta vaan ei antaa heidän sydän kaikille muukalaisille.
Juuri nyt, en halua lähteä Suomesta enää. Elämä täällä tuli niin hyväksi, mulla on todella hyvät suomalaiset ystävät täällä, yhtä hyvät kuin Saksassa tai jopa parempi. Mun isäntäperhe tuli perheeksi ja mulla on kaksi elämää nyt. Totta kai mulla on vielä kaikki Saksassa, mutta juuri nyt en tiedä miten kaikki muuttuu ja olen onnellinen täällä, Suomessa.
Suomi antoi mulle haasteet, se ei ollut aina helppoa mutta se kannatti, koska kaikella hetkella mun perheen kanssa, mun ystävän kanssa, jos suomalainen tai vaihto-oppilas, on jotain lumoavaa. Olen vain seitsemäntoistavuotias juuri nyt mutta ehkä voin sanoa, että tutustua uusiin ihmisiin on ihan tärkeä asia elämässä. Toivon, että ei mitään muutu kun tulen takaisin Suomeen vaikka tiedän, että niin ei voi olla. Lopussa, vain voi sanoa sitten, että iso osa mun sydämestä jää Suomeen.
Teksti ja kuva: Niklas Stahlke