Elokuun puolivälissä kisasivat mäkiautot jälleen Helsingissä ja mukana oli myös oulunkyläläinen tiimi Esuppi. Aurinkoisessa säässä käyty kisa keräsi lähes 10 000 katsojan yleisön ja 70 kilpatiimiä. Kisassa sai pisteitä nopeuden lisäksi autonrakennuksen luovuudesta ja tekniikasta.
Oulunkyläläinen Esuppi-tiimi valmistautui 17.8. käytyyn kisaan innolla ja huumorilla. Tällä kertaa oulunkyläläiset eivät nousseet palkintopalleille, mutta ehkä jo seuraavalla kerralla.
Keitä tiimiinne kuului?
-Kisatiimissä oli neljä oulunkyläläistä neljänkympin kynnyksellä
olevaa perheenisää: Janne, Henri, Sami ja Tommi.
Miten ja miksi päätitte osallistua? Oletteko tehneet jotain
vastaavaa aiemmin?
-Tiimistämme Janne oli kerran aikaisemmin osallistunut vastaavaan
kisaan ja tuolloin tiimi jäi voittajasta 0,5 sekuntia. Jotain kerrottavaa piti
jälkipolville saada, joten päätimme yrittää toisen kerran. Muut jäsenet olivat
aivan keltanokkia.
Millainen mäkiauton pitää olla?
–Ohjattava ja nopea ja kestävä. Mielellään kaikkea niitä samalla
kertaa.
Miten kilpailu käydään?
–Rata on noin 400 metriä pitkä alamäki, jossa on mutkia ja esteitä.
Alussa on lähtölava, jossa autolle saa antaa vauhtia. Muuten painovoima hoitaa
homman. Nopeasta ajasta, hienosti rakennetusta autosta ja hyvästä
showmeiningistä ynnätään yhteispisteet.
Kuka teistä ajaa autoa?
–Meidän tiimimme kuskina toimi Janne: hän on hyvä ajamaan ja kova
puhumaan.
Millaista oli rakentaa auto?
–Autoa rakennettiin kaikki se aika, mikä työltä ja perheeltä
liikeni. Kaikki pienet hetket, kun vain mahdollista. Oli mahtava huomata, että
meidän käsistä syntyi näin mahtava menopeli. Kaikki tehtiin
omalla kustannuksella ilman sponsoreita, joten jälki oli myös sen näköistä.
Kotikutoinen mäkiauto niin kuin olla pitää.
Mikä projektissa on ollut hauskinta?
–Itse kisatapahtuma oli alusta loppuun hauska: kaikki ovat
positiivisella mielellä, on hienoa nähdä, millaisia mielikuvitusten tuotteita
on oikeasti saatu toteutettua, kisajännitys puskee päälle, aurinko paistaa ja
elämä hymyilee.
Osallistuisitteko uudelleen?
–Kyllä. Ilman muuta.
Teksti: Susan Wilander
