Tossa pari kolmevuotta sitten tsiigailin, kun broidini siivos mökkiään. Kaikki tsennataan se, että krääsä, mikä ei enää stadissa ole ok, raijataan landelle. Jos vaikka sitä sattus vielä tartteen. Broidi oli päättänyt stikkaa niitä kamoja nyt veks.
Kuormaan oli myös raijattu kaks vanhaa tuolia. Mä tiesin, että ne oli mun mutsin himasta Skattalta jostain 1900-lluvun alkupuoleleta. Niitä oli moglattu useampaan kertaan ja jälki ei ollut ihan best. Myös joku jalka ja piena oli irtoamassa. Mä sanoin broidille, että voisin ottaa ne ja treenaa duunaa niille jotain. Se sano, että ok. Mä raijasin ne mu bilikatalliin Ogeliin yhteen nurkkaan.
Tallin hörnissä ne oli olleet nyt muutaman vuoden, kun mä nyt kesällä ne sieltä hiffasin. Aattelin, että panisko noi jollain kikalla kondikseen.
Siitä se börjas. Kuumailmapuhaltimella sulatin ja skrabasin moglauksen veks. Ei ollut iisi duuni, kun mestoihin oli sorvattu pirun monta uloketta ja syvennystä. Kun maallit oli saatu veks, piti kaikki mestat hioo sandispaprulla. Tartti koko ajan funtsata, millaselle mutkalle, rulalle tai tötterölle se papru piti duunaa, jotta kaikki mestat tuli siistiksi.
Homma tuli valmiiks alle viikossa. Ei muuta kuin K-rautaan tsöbaan uutta maalia suihkupullossa. Ja sitten maali tuolin pintaan. Mun mielestä loppu oli ihan ok ja nätti tuoli elää taas monta vuotta. Itteeni olin myös ihan tyytyväinen. Kun jaksaa funtsaa, pukertaa ja pakertaa, niin saa jotain fiksuu aikaiseksikin.
Tää juttu tuli mulle mieleen, kun kesällä tsöbasin uuden matalan sohvapöydän Ikeasta. Se bungas 19 euroo. Sen tasot oli jotain levyy ja jalat puulastujen ja muovin sekotusta. Se on selvä kertakäyttökama. Kun sitä ei enää tartte niin roskikseen. Ei sitä uskalla edes polttaa, kun ei tsennaa mistä mönjästä se on duunattu. Siitä ei heijastu mitään osaavaa ammattitaitoa eikä nättejä muotoja. Se tuotetaan jossain robotoidussa tehtaassa ilman, että siinä näkyy jonkun osaajan persoonallinen kädenjälki.
Mä kyllä kannatan sitä idistä, että himassa treenaa säilyttää jotain vanhaakin kamaa, joka sitoo sen menneeseen aikaan ja jengiin. Siitä tulee ihan kiva fiilis, kun funtsaa, mitä toikin tuoli tai muu sellainen on aikanaan nähny. Ja kenen himassa tuoli on tsittausmestan tarjonnu. Se on tietty myös osa sitä kestävää kehitystä.
Ne on alkanu kaivaan ja jemmaan sitä gasorööriä Sohlbergin puistoon. Aika karulta näyttää. Tarttee vaan uskoa, että 10 vuoden jälkeen luonto on taas vallannut mestat. Samoin on Käskynhaltijantieltä kaadettu paljon skuijaa. Dösat ja ratikat alkaa kulkee Kustiksen nurkkia hipoen. Mummojen ja vaarien tekarit alkaa kyllä helistä liikenteen tärinästä. Näissä merkeissä gutaa syksyä.
Raimo Anttila
