Toukokuisena helluntaisunnuntaina iltakävelyllä
sivuutan vastapuhjenneen satakielimetsän.
Pysähdyn.
Ei voi erehtyä!
Satakieli satelee sataa kieltä
kielellä millä hyvänsä
latelee hiirenkorvat täyteen
ihmisen korvat pyydystävät mitä ehtivät
alasimelleen vasaralla taottaviksi –
tulisiko tästä korvakorut vai kaulaketju
vai rengastus sydänten välille!
Satakieli satelee satoja korujen aihioita tuhlaten
onnellisen tietämättömänä rikkaudestaan.
Kuljen hiiviskellen etten pelästyttäisi laulajaa –
koko satakielimetsä soi.
(Liisa Marjatta Järvinen: Minä se niitty, 2015)
Satakielimetsäksi olen kutsunut vuosien ajan Oulunkyläntien varressa olevaa metsikköä, missä monesti olen kuullut satakielen livertävän, melko lähellä Asukastalo Seurahuonetta. Tänä keväänä tarkkailen rohkeneeko satakieli enää palata raidetöiden pilkkomille laulumailleen.
Teksti ja kuva: Liisa Järvinen
