Oulunkylän seurakunnan kamarikuoro Chorus Sine Nominen piti viettää viime vuonna 40-vuotisjuhlaansa, mutta toisin kävi. Miltä erikoinen vuosi on tuntunut kuorolaisten, entä kuoronjohtajan näkökulmasta?
-Onhan omassa olohuoneessa videopuhelun välityksellä tapahtuva kuoroharjoitus aika absurdi. Tässä minä nyt laulan enkä kuule muita, eikä kukaan kuule minua, paitsi naapurin koira, kertoo Laura Saloniemi, joka laulaa Chorus Sine Nominessa sopraanoa.
-Meillä on kuitenkin se etu, että kuulemme edes toisemme silloin, kun on koko kuoron etäharjoitus, lisää Timo Saloniemi.
-Bassojen rivissä olemme tottuneet siihen, että kyynärpäät joskus kolisevat tiiviissä kuoromuodossa. Vieruskaverin ääni on tärkeä osa kuulokuvaa ja elämystä. Nyt se jää puuttumaan, mutta henkisesti ahtaudumme tietokoneen ruudulle, kukin omaan pieneen kuutioomme.
Miltä sitten tuntuu johtaa kuoroa ilman, että kuulee laulajien äänet? Katja Mäkiö on johtanut Chorus Sine Nominea jo pitkään, joten hän tuntee laulajat hyvin.
-Käytän samoja ääniharjoituksia, jotka ovat jo tuttuja. Mutta onhan tämä tosi omituista! Syksyllä pääsimme onneksi harjoittelemaan turvavälein, silloisten rajoitusten mukaisesti.
-Meillä oli tuolit asetettu valmiiksi paikoilleen etäälle toisistaan, kaikilla oli maskit tai visiirit ja turvallinen olo. Se oli kyllä juhlaa silloin pitkän tauon jälkeen, Laura muistelee syksyllä toteutettuja kuoroharjoituksia. Jotkut hoitoalalla työskentelevät kuorolaiset olivat ammattinsa vuoksi jo silloin pelkästään etäyhteyden päässä mukana.
-Olemme tosi iloisia, että ylipäätään on ollut kuoroharjoituksia. Chorus Sine Nomine on ollut eturintamassa.
-Kuoro on ollut luovuttamaton osa työtä monien muutosten keskellä, sanoo Katja.
-Laulajien motivaatio on todella kirkastunut tänä aikana. Olen joskus kokenut paineita ja miettinyt, haluavatko ihmiset tulla ja sitoutua pitkäjänteiseen harrastamiseen? Kyllä he todella haluavat! Sitä paitsi myös pienemmällä kokoonpanolla on mahdollista saada hyviä tuloksia aikaan.
Saloniemet ovat reilun vuoden aikana päässeet myös esiintymään, sekä etänä että paikan päällä. Oulunkyläläinen säveltäjä Erkki Pullinen kuoli alkuvuodesta 2020, mutta rajoitusten takia isoa muistotilaisuutta ei voinut järjestää.
-Wiipurilaisen osakunnan laulajien alumnien kanssa oli ollut pitkään selvää, että Erkin muistolle laulamme sitten, kun se aika tulee. Niinpä nauhoitimme stemmamme kukin kotonamme, ja kaikki leikattiin ja liimattiin kokonaisuudeksi. Siinä oli kyllä kovasti työtä editoijalla. On ollut uusi kokemus esiintyä seurakunnan striimatussa jumalanpalveluksessa. Onhan se tosi kummallista laulaa tyhjälle salille ja pelottavaan mikrofoniin. Maski päällä on fyysisesti tukalaa ja henkisesti outoa, ja silti on tosi etuoikeutettu olo, että pääsee esiintymään livenä!
Entä tulevaisuudessa, onko etäkuoro tullut jäädäkseen?
-No toivottavasti ei, kuuluu Saloniemien vastaus.
-Kuorolaulaja on semmoinen eläin, joka ei pärjää ilman laumaansa! Eihän tässä joka keskiviikko laulettaisi kameran edessä, jos ei sille olisi todella tarve. Olen optimistinen. Jos ei vielä ensi jouluna uskalla laulaa kylki kyljessä, niin sitten seuraavana.
Teksti: Kaisa Heininen
Kuva: Katja Mäkiö
