Vartuin Valkeakoskella ja lapsuuteni Helsinki oli yhtä kuin Oulunkylä. Tämä siksi, että tätini perheineen asui Kirkkoherrantiellä. Kävin uteliaisuuttani jokin aika sitten katsastamassa talon ja kas kummaa, nykyisen vuokranantajani putkialan yritys sijaitsi tien toisella puolella. Pieni on maailma.
Tuttu oli myös Oulunkylän oma poika ja TUL:n kasvatti Tapio Rautavaara, johon tutustuin eräällä esiintymiskeikalla. Tapsa katseli hetken tanssiryhmämme lämmittelyä ja tokaisi syvällä rintaäänellään ”Ottakaa tytöt ohjelmistoonne Katupoikien laulu” ja vahvistaakseen sanojaan esitti meille liikesarjan, joka mielestään sopisi esitykseen. No, me teimme valmentajaäitini kanssa työtä käskettyä ja tanssiesityksestä tuli menestys! Siksi vierastan kajoamista Tapsan puistoon, jonka patsaan rahoittamiseen olen itsekin osallistunut.
Oma tieni pääkaupunkiseudulla kulki Oulunkylään Martinlaakson, Töölön, Hakaniemen ja Arabianrannan kautta. Kokemusta on siis useasta asuinalueesta. Oulunkylän matala, vehreä omaleimaisuus ja hyvät joukkoliikenneyhteydet viehättävät. Tunsin tulleeni kotiin. Nyt olemme saaneet lukea, että Kulmakivi Ky hakee kaupungilta kehittämisvarausta suunnitelmana kehittää Oulunkylän keskustaa nykyistä tiiviimmäksi keskusta-alueeksi. Suunnitelma on herättänyt ristiriitaisia tunteita; yksi haluaa ehdottomasti purkaa vanhan ostarin ja toinen suojelisi sen 80-luvun arkkitehtuurin muistomerkkinä. Monet ymmärtävät lisärakentamisen ja parempien palveluiden tarpeen, mutta harvat puistoihin kajoamisen. Tosiasia on, että normaalioloissa Helsinki kasvaa keskimäärin noin 7000 asukkaalla vuosittain, joten asuntoja tarvitaan. Mielellään kohtuuhintaisia ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Ja luonnollista on kasvattaa kerrosalaa ylöspäin. Mutta toivottavasti maltillisesti.
Mielipiteitä ja intohimoja riittää asiasta kuin asiasta. Huomasin tämän, kun postasin faceen tuskastumiseni viranomaisten pallotteluun; yritin nimittäin etsiä vastuullista tahoa Käpylän asemaraitin ns. tykkitien pimeälle pätkälle. Alueen asukkaat kun ovat toivoneet taannoin purettua valaistusta takaisin. Kannoin huolta myös sinänsä ihastuttavan metsäkaistaleen kaatuilevista puista. Arvostan kyllä luonnon monimuotoisuutta, mutta niin arvostan myös ihmishenkiä. Olen nimittäin kokenut läheltä piti -tilanteen, kun puu kaatui ja oli jättää leikkivän lapsen alleen. Jätettäköön jo kaatuneet runsaat puut lahoamaan, mutta ainakin tulisi selvittää huonokuntoisempien karsinta. Ja vaikka joku ilmaisi tahtonaan jättää reitti pimeäksi, arvostan myös kaikkia ulkoilijoita, niin lenkkeilijöitä, ikäihmisiä, lapsia kuin liikuntarajoitteisia, jotka eivät syysmustalla uskaltaudu reitille.
Pimeän keskellä toivotan kaikille rauhaisaa adventtiaikaa!
Teksti: Hilkka Ahde, kaupunginvaltuutettu SDP
