kolmas osa
Yläkerran vieras sulki oven. Hän oli antanut monta arkkia taas puhtaaksi kirjoitettavaksi. Hän oli saanut myös viestin. Hän luki sen ja poltti saman tien.
-Kohta tulee lähtö. Tsaarin poliisi tulee taas tekemään ratsioita Suomen puolelle.
Ne ajat ovat takana, kun mentiin tekemään iskuja rajan yli ja palattiin tänne turvaan.
Mies odotti, että paperi oli palanut ja lähti alakertaan illalliselle. Hän tervehti neitejä istuessaan pöytään ja katsahti ulos pimeään joulukuun iltaan. Hän näki, kun kaksi poikaa juoksivat puiden suojasta talon nurkalle ja kääntyivät huutamaan jotain taaksepäin. Puiden alta erottui selvästi miehen hahmo, joka otti pari askelta poikien suuntaan, mutta vetäytyi sitten takaisin ja lähti kävelemään poispäin. Ruoka ei maistunut miehelle. Aina kun tuli tieto tai aavistus pakomatkasta, niin hänestä tuntui, että maku- ja hajuaistit katosivat ja epämääräinen ahdistus täytti mielen.
Seuraavana aamuna Marcus tuli myöhässä Kappeliin. Konrad istui jo pöydässä nauttien aamiaista.
-Anteeksi, että olen myöhässä. Eilen oli pitkä päivä.
Marcus viittoi tarjoilijan luokseen ja tilasi aamiaisen.
-No, miten meni. Löysitkö anarkisteja? Konrad ilkkui.
Marcus yritti hymyillä.
-Kiitos kysymästä – löysin. Kuski meni Oulunkylässä yhteen taloon ja hän tapasi siellä miehen, jolle luovutti jotain.
-No, mitä aiot tehdä?
-Menen takaisin sinne jo tänä iltana. Päätin, että hän on kohteeni. Hän on joku tärkeä henkilö.
Konrad katsoi ystäväänsä.
-Oletko varma tästä? Sinut voidaan nähdä ja jäät kiinni. Se on salamurha, mutta murha yhtä kaikki. Odotetaan rauhassa. Suojeluskuntiin tulee koko ajan lisää väkeä. Jos tulee kahakka, niin eivät ne meille pärjää.
-Voi olla. Mutta tämä tekonikin auttaa meitä voitossa.
Konrad tyytyi nyökkäämään vaisusti.
-Minun on tehtävä tämä. Siitä asti, kun… Marcuksen ääni kiihtyi:
-Schauman hoiti Bobrikovin…
Läheisen pöydän ihmiset kääntyivät katsomaan häntä. Konrad vilkuili ympärilleen ja yritti näyttää Marcukselle, että ottaisi vähän rauhallisemmin. Marcus hiljensi ääntään.
-Kaikista niistäkin olisi päästävä eroon. Heitettävä rajan yli sinne mistä tulivatkin. Vapautta minäkin haluan, mutta en työläisten vapautta.
Tarjoilija toi aamiaisen ja Marcus rauhoittui. Konrad puisteli päätään ja huokaisi syvään.
Mies tuijotti tyhjää paperiarkkia edessään. Yhtään lausetta ei vielä tänään ollut syntynyt. Ajatukset olivat jo muualla. Hänellä oli selvät suunnitelmat pakoon. Ne oli tehty jo hyvissä ajoin.
Hän kuuli poikien iloiset äänet pihalla ja nousi tuoliltaan. Pojat leikkivät taas lumisotaa.
Mies otti takkinsa ja lähti alakertaan. Hän nyökkäsi kohteliaasti muille vieraille ja meni ulos.
Hän käveli talon nurkalle ja viittoi pojat luokseen. Pojat lopettivat heittelyn ja menivät miehen luo, joka kysyi varovaisesti.
-Mann?
Mies näytti puuta, jonka suojissa pojat olivat eilen jutelleet vieraan miehen kanssa.
Pojat katsoivat ihmeissään toisiaan. Sitten toinen tökkäsi toista.
-Se poliisi.
Poikien ilmeet kirkastuivat.
-Joo. Poliisi. Se oli poliisi. Tsaarin poliisi.
Miehen ilme vakavoitui.
-Polizei? Tsar?
Pojat alkoivat hyppiä ja pomppia. Toinen pojista meni lähemmäksi miestä ja leikki ottavansa aseen povitaskusta.
-Pum, pum! Poika osoitti sormellaan miestä ja hoki uudestaan – Pum, pum!
Mies hätkähti ja otti askeleen taaksepäin.
-Mann? Polizei? Mies osoitti itseään sormella ja sanoi – Pum, pum?
-Just niin. Se haluu ampuu sut!
Pojat nauroivat ja juoksivat pihalta pois.
Miestä ei naurattanut. Hän lähti takaisin sisälle kysymään, voisiko hän käyttää puhelinta.
Kuva: Efraimstochter
