Kun aloitin valtuutettuna sekä kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnan jäsenenä, pääsin aika nopeasti käsittelemään oikaisuvaatimuksia, joita Helsingin kaupungin opetussektorin työntekijät olivat tehneet, kun heiltä vaadittiin takaisin väärin maksettuja palkkoja. Varsin usein kupletin juoni on ollut tämä: Virhe on tapahtunut palkanlaskennassa, se on ollut luonteeltaan vaikeasti havaittava – esimerkiksi summaltaan alun perin pieni tai virkaiän pituuteen liittyvä epäselvyys – ja sen seurauksena työntekijälle tullut lasku on suuri. Joka kerta lautakunta on ollut pakotettu tekemään päätöksen, että oikaisuvaatimusta ei hyväksytä. Tietenkin, kaikkiahan pitää kohdella tasa-arvoisesti, vaikka virhe olisikin ollut kaupungin. Joka kerta on käyty keskustelu siitä, että palkanmaksu on asia, joka täytyy saada kuntoon kaupungissa, jonka on toisille aloille erittäin vaikea löytää työntekijöitä.
Tämä alkoi minun osaltani siis reilu vuosi sitten.
Sen jälkeen olemme kaikki lukeneet siitä, millaiseen kaaokseen Helsingin palkanmaksu on tänä vuonna ajautunut. Tässä kaaoksessa ja sen seurauksissa ei ole missään nimessä kyse yhdenkään valtuutetun tunteista tai ajatuksista. Mutta tämä on ollut monella tavalla silmiä avaava kokemus itselleni myös niiden suhteen.
Valtuutettuna olen tuntenut häpeää. Miten asiaa, joka on niin perustavanlaatuinen työnantajan velvollisuus, ei saada tämän parempaan kuntoon? Olen tuntenut voimattomuutta. Yksikään valtuutettu ei voi mennä laittamaan palkanlaskentaa kuntoon operatiivisella tasolla, voi vain vaatia parempaa. Mistä tullaan siihen, että olen ollut myös erittäin turhautunut ja vihainen. Miten voi olla niin, että Suomen suurimman työnantajan operatiivisen johtamisen taso on tämä? Miten voi olla, että tämän parempaan ei pystytty ja riskejä ei pystytty välttämään?
Näin siis tilanteessa, jossa palkanmaksun ongelmat tässä kaupungissa eivät olleet uusia, eivätkä harvinaisia.
Valtuustossa pidettiin alkusyksystä kyselytunti, jonka alussa kaupungin kansliapäällikkö, henkilöstöjohtaja ja digijohtaja olivat kuultavana palkanmaksukaaokseen liittyen. Tämän keskustelun aikana kävi selväksi, että osaamista tällaisen muutoksen läpivientiin ei ollut. Tämän on henkilöstöjohtanut myöntänyt myös suoraan.
En itse pidä kulttuurista, jossa epäonnistumisesta ollaan ensimmäisenä vaatimassa johtajien eroa. Jokainen epäonnistuu joskus. Sille on oltava tilaa. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Mutta tuolla valtuuston kyselytunnilla pohdin itse ääneen tätä: Tämä Sarastian ja kaupungin kelvottoman toiminnan yhteisvaikutuksesta syntynyt sekoilu on rikkonut oikeutetusti ja ymmärrettävästi kaupungin työntekijöiden luottamusta Helsingin kaupunkia kohtaan. Kun palkanmaksun ongelmat on saatu kuntoon, on keskityttävä tämän luottamuksen korjaamiseen. Onnistuuko se ihmisiltä, jotka ovat omalla toiminnallaan ajaneet kaupungin tähän pisteeseen?
Teksti: Sini Korpinen, kaupunginvaltuutettu (Kok.)
Kuva: Mikko Mäntyniemi
