Timo Ruuskasen monologinäytelmä nostaa esille Rautavaaran persoonan eri näkökulmista. Lapsuuden rankat kokemukset jakautuneessa Suomessa köyhän työläisäidin poikana luovat perustan myöhemmälle Tapsalle, joka osaa hoitaa artistin liikeasioita tavalla, jota moni nykypäivän muusikkokin kadehtisi.
Tapio Rautavaaralle urheilu-ura tuottaa menestystä, mutta Työväenurheilijoiden jäsenenä myös muistutuksen yhteiskunnassa edelleen vallitsevista jakolinjoista. Olympiavoittajan kanssa sen sijaan kaikki haluavat olla ystäviä tai ainakin vaikuttaa siltä.
Rautavaaran ura muusikkona ja viihdyttäjänä pääsee lentoon sota-aikoina armeijassa ja heti sodan jälkeen hän käyttää ihmisten viihteen kaipuuta maksimaalisesti hyväkseen kiertämällä ympäri maata keikoilla. Mikään työväentalo ei ole liian pieni Tapio Rautavaaran konsertille ja kiertueelta tulee myös tuloja, kun menot pidetään tiukasti kurissa.
Rautavaara, kuten myös Timo Ruuskanen, tuntevat taitelijoihin kohdistuvat kaksoisstandardit. Toisaalta edellytetään omistautumista taiteelle ja ihaillaan menestystä, toisaalta paheksutaan kaupallisuutta ja taiteilijan tulojenhankintaa. Esityksessä mennyt ja nykyhetki uivat toistensa lomaan, ja samat ongelmakohdat tuntuvat vaivaavan yhteiskuntaa vuosikymmenestä toiseen.
Näytelmän ohjaajan Olka Horilan mukaan Timo Ruuskasella oli palava innostus Tapio Rautavaaraa koskevaan monologinäytelmäänsä. Sen tuntee myös näytelmään katsoessa. Kuitenkaan esitys ei ole sokean ihailun hämärtämä. Rautavaaran persoona pääsee esille välillä kulmikkaanakin ja itseironian sävyttämänä. Rautavaara halusi kohdata ihmiset omina itsenään ja hän oli tarinankertoja. Näillä kyvyillä hän rakensi uransa ja paikkansa suomalaisten sydämissä ja mielissä.
Teksti: Susan Wilander
Kuva: Teatteri Avoimet Ovet Nils Krogell
