3. osa Larin-Kyösti – Oulunkylän oma runoilija -sarja
Larin-Kyöstin Kirjailijaliitolle testamenttaama mökki Veräjämäessä on purettu, sen pohjalle Kirjailijaliitto perusti vuonna 1953 Larin-Kyöstin rahaston, jolle ohjautuvat myös Larin-Kyöstin tekijänoikeustulot. Aikoinaan Larikin oli saanut joitakin apurahoja, viisivuotisen valtion kirjailijaeläkkeenkin. Vuonna 2019 Kirjailijaliitto lahjoitti Kansalliskirjastolle harvinaisen kokonaisuuden Larin-Kyöstille omistettuja sävellyskäsikirjoituksia, kokoelman kruununa Jean Sibeliuksen Kaiutar-laulun käsikirjoitus. (Suomen Kirjailijaliitto)
”Larin-Kyöstin lahjoitettua omaisuutensa Kirjailijaliitolle monet kirjailijapolvet ovat saaneet nauttia sen tuottamasta taloudellisesta hyödystä. Testamentin henkisen perinnön ilmentymänä Kirjailijaliitto haluaa nyt lahjoittaa Larin-Kyöstin saamat sävellysoriginaalit Kansalliskirjastoon kaikkien tutkijoiden iloksi ja hyödyksi”. Näin iloitsee Kirjailijaliiton silloinen puheenjohtaja Sirpa Kähkönen.
Eikä mikään ihme että testamentti meni Kirjailijaliitolle, olihan Larin-Kyösti ollut aikoinaan mukana liittoa perustettaessa ja toiminut sen aktiivisena jäsenenä, hallituksessakin useaan otteeseen alkaen 1915 ja erityisesti 1930-luvulla. Alkuajoilta on merkitty muistiin Larin-Kyöstin havainto vanhalta kotiseudultaan Hämeessä, missä useassakin varakkaassa rusthollaritalossa hyllystä ei löytynyt virsikirjan lisäksi kuin muutama postilla ja maanviljelysopas (Kai Häggman, Kivelle perustettu. Suomen Kirjailijaliitto 1997-2017. Otava 2017.) Tarvittiin siis kirjailijoiden työpanosta ja joukkovoimaa.
Lari innostaa yhä luovia ihmisiä runojensa ja laulujensa kautta. Minäkin, Oulunkylä-Seuran kaupunkipolkujen innoittamana ja kauan Oulunkylässä asuneena, mielikuvittelin itselleni henkilökohtaisen kaupunkipolun, joka askeltaa kevyesti ajan ja paikan rajojen yli. Ns ryökynä-kirjassani kerron siitä näin:
”…Olen juuri kääntymässä Pikkukoskentielle, kun takavasemmalta puistikosta Larin-Kyöstin virtuaalinen silmä iskee minulle eloisasti, niin että on pakko palata hiukan ja pysähtyä. Runoilija tervehtii minua ja kuulen selvästi, miten hän latelee säkeitään ´tuntemattomalle naiselle´.
Mua, armas, ehkä aattelet sa salaa
ja hiljaa hyräilet mun laulujain,
kun kynttiläsi yöllä vielä palaa
ja etsit säkeistäni sieluain.
Kyllä kyllä, keväinen rallattaja siinä, anteeksi, suuri runoilija ja laulaja, ja minä olen se tuntematon nainen, tunnustan reilusti. Vahinko että olemme tavanneet vain kirjanlehdillä, vaikka ei sekään mikään vain ole. Kotini kirjahyllyssä on vino pino runokirjojasi, jotka hankin antikvariaatista ja miten moneen kirjallisuusiltaan olenkaan kantanut runojasi luettavaksi ja kuultavaksi…” (Ja niin tapahtui. Ryökynästä rovastiksi. 2018)
Ystävän menetys kosketti syvästi
Eino Leino ja Larin-Kyösti olivat koulukavereita ja runoilijaveljeksiä. Oulunkylän Seurahuone oli yksi kohtaamispaikka. Kun Leino kuoli 1926, häntä viitisen vuotta vanhempi Lari joutui saattelemaan ystävänsä toimien jopa arkun kantajana.
Esko Piippo kertoo kirjassaan ”Tarinoita Eino Leinosta”, Edico 2008:
”Kun Eino Leinon siunaustilaisuus pidettiin Vanhassa kirkossa, muisti runoilijavelikin häntä seppeleellä. Yksinäisyys oli kietonut Larin-Kyöstin piiriinsä, kun läheinen ystävä oli poissa. Larin-Kyösti astui Leinon arkun ääreen seppele käsivarrellaan. Läsnäolijan mukaan Larin-Kyösti yritti sanoa jotakin, mutta hänen huulensa vain vapisivat ja leuka tärisi – yhtään sanaa ei kuulunut. Surussaan hän poistui arkulta seppel käsivarrellaan – senkin hän unohti laskea.” (s. 64)
Myöhemmin Larin-Kyösti julkaisi Nuoressa Suomessa muistorunon runoilijaystävälleen.
Viimeinen säkeistö:
Nyt käyt tuonen tumman teitä,
soitten pitkospuita pitkin.
Muinoin kulki kaksi meitä,
sammuit, – yössä yksin itkin.
Oulunkylä 2.9.1926
Teksti:
Tämän palapelin Larin-Kyöstistä Oulunkylässä kokosi Liisa Järvinen, pappi ja kirjailija
Lähteitä:
– Oulunkylän seurakunnan arkisto (Seurakuntalehti ja kuva-arkisto)
– Liisa Järvisen muistiinpanot ja tallenteet (Kansalliskirjastosta ym)
– Suomen Kirjailijaliitto (Larin-Kyöstin rahasto, 120-vuotishistoriikki Kivelle perustettu)
Kuva: Carl Klein, Atelier Universal 1910-29 / Suomen valokuvataiteen museo
