Eräänä loppukesän sateisena päivänä tapasimme Markus Krabben kanssa Ylänkötiellä ja keskustelimme hänen muistoistaan ja kuulemisistaan sukunsa edustajista osana Veräjämäen taiteilijayhteisöä ja Oulunkylän elämää.
Markuksen isoisä Albin oli monien aktiviteettiensa rinnalla myös harrastelijamaalari ja hänen teoksiaan onkin joukko Markuksen kodin seinillä. Albinin veli Oscar harrasti myös maalausta mutta keskittyi enemmän näyttelemiseen. Hän oli mukana kiertävässä näyttelijäseurueessa, jonka toiminnasta Markuksella on edelleen tallella mm. Kaarina Maununtytär -näytelmän käsikirjoitus. Nyt jo puretun asuintalon vintillä oli tallessa näyttelijärekvisiittaa ja Markus muistaa paikan olleen pikkupojalle ”jännä aarreaitta”.
Oscar ja Albin olivat Larin-Kyöstin hyviä kavereita, joita yhdisti elo osana Veräjämäen taiteilijayhteisöä. Saattaa olla, että Larin Kyöstiä houkutteli Krabben talolle myös Albinin 1900-luvun alussa perustama hedelmäväkiviinatehdas Aktiebolag Krabbe&Co joka oli mainoksensa perusteella ”ensimmäinen höyrytehdas Suomessa marjojen ja hedelmien tislausta varten”. Nykyisten Ylänkötien ja Aidasmäentien risteyksessä oli tuolloin Krabben perheellä kaksi puutaloa, joista toisen kellarissa tehdas toimi vuosikymmenen. Myöhemmin tilat toimivat mm. kanalana. Markus muisteleekin lapsuuden kesiä, jolloin siirryttiin Tuusulaan kesämökille koko kesäksi kanat mukana.
Taiteilijoiden ystävyyden seurauksena Larin-Kyösti oli myös Markuksen kummi. Ristiäisiin taiteilija kirjoitti kummipojalleen runon Kehtolaulu, joka alkaa seuraavasti: ”Heijaa, heijaa veikkaa nukkumaan äidin laulu leijaa nuku, nuku vaan”. Kuulin että Veikka oli Markuksen kutsumanimi. Runon alkuperäisversio löytyy mm. Vihreä idylli -kirjan sivuilta.
Markus oli vasta nelivuotias kumminsa kuollessa, joten kovin monia muistoja Larin-Kyöstistä hänellä ei ole, mutta yksi usein kerrottu tarina on kuitenkin jäänyt mieleen. Markus oli taas luvatta karannut Krabbenmäkeä alas kyläilemään kummisetänsä luona. Kotiin palatessa äitinsä kysyi mitä vierailulla tarjottiin, johon poika pontevasti tokaisi että ”pullaa vaan”.
Lapsuuden muistojen joukossa on myös englanninsetteri Lordi. Veräjämäessä toiminutta koiratarhaa oltiin lopettamassa ilmeisesti koirineen mutta yksi asukkaista pääsi karkuun. Lopulta karkulainen saatiin kiinni ja luovutettiin Krabben perheen lemmikiksi. Olipa Lordi mukana kaverina kesän mökkireissuillakin. Koiratarhoista erikseen jutustellessani Arno Molis muisteli alkuperäisenä Veräjämäkeläisenä, että niitä oli Pikkukoskentien nurkilla aikoinaan kaksikin. Markukselle kaveriksi päätynyt Lordi oli mahdollisesti peräisin saksalaistaustaisen Günther Grothin tuolloin Pikkukoskentien rinteen tienoilla pitämästä koiratarhasta.
Markuksen isä Bror Krabbe oli niin ikään aktiivinen asuinyhteisön toiminnassa ja osallistui mm. VPK:n toimintaan. Hän oli myös avainhenkilöitä juuri 100-vuotisjuhliaan viettänyttä Gnistania perustettaessa. Alkuvuosina Gnistan oli yleisurheiluseura ja Markus muistaa osallistuneensa mm seuran hiihtokisoihin joissa ”pärjäsikin kohtuudella”. Gnistan liittyi Suomen Palloliittoon 1935 mutta juniorijalkapallo tuli mukaan vahvemmin 50-luvun alussa. Markus kertoi, että hänen isällään oli pitkään haasteita kasata peleihin täysiä joukkueita ja hän kierteli autollaan hakemassa poikia peleihin sieltä sun täältä. ”Bobo” toimi seuran puheenjohtajana 60-luvulle asti ja Markus kasvoi Gnistanin ja jalkapallon rinnalla.
Markuksen isän kotikieli oli ruotsi ja Gnistanissakin ruotsinkielisiä oli aluksi paljon. Markuksen sisar aloitti myös ruotsinkielisessä koulussa mutta Markusta se ei kiinnostanut ja lopulta sisarkin siirtyi hänen jälkeensä suomenkieliseen kouluun. Markukselle kotikieli oli siis suomi.
Krabbet asuivat tosiaan aikoinaan kahta puutaloa, jotka oli rakennettu paikalliselta suurmaanomistajalta vuokratuille tonteille. Nyström testamenttasi tontit Suomen Tiedeseuralle, jolta Markus siskoineen lunasti toisen ja rakensi nykyisen paritalon -84. Siellä nyt Markuksen olohuoneessa istuskellessa sattuu seinältä silmiin, Albinin maalausten joukosta, kuva aatelisvaakunasta. Siitä hetken vielä keskustelimme.
Ritarihuoneen seinältä löytyy muiden aatelissukujen vaakunoiden joukosta myös Krabben vaakuna. Suvun kerrotaan kuitenkin sammuneen, mikä hieman hämmensi, kun Markus selvästi istui sohvalla kanssani keskustelemassa. Markus itse kertoi Oscarin asiaa aikoinaan selvitelleen mutta aiheesta ei kotona sen kummemmin keskusteltu eikä muuta materiaalia löydy. Kysyin sukututkimukseen syvemmin perehtyneeltä Heikki Järviseltä, josko hänellä olisi aiheesta jotain tietoa eikä aikaakaan, kun asiaan saatiin selkeyttä. Nils Månsson Grabbe oli Kustaa Vaasan sotapäällikkö, Viipurin linnan ja Raaseporin linnan vouti. Hän sai useita läänityksiä kuninkaalta palkkiona palveluksistaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut poikalasta, joka olisi perinyt hänen aatelisarvonsa. Hänellä oli kyllä tytär Beata, joka avioitui Stålarm-sukuun ja hän käytti leskenä nimeä Beata Nilsdotter Grabbe. Siinä mielessä on siis oikein sanoa, että aatelissuku Grabbe on Suomessa sammunut. Toisaalta se jatkuu naislinjassa useissa vaiheissa ja nimi Grabbe muuttui jossain vaiheessa matkalla muotoon Krabbe.
Markus mainitsi vielä Larin-Kyöstin vierailleen usein myös Aunelassa jolla nimellä perheen Tuusulan kesämökki tunnettiin. Hän nosti esiin vieraskirjan ja avasi näkyville sivun, jolle runoilija oli kesällä -44 erään käyntinsä päätteeksi kirjaillut tuntojaan seuraavasti:
Täällä minä päivää paistoin
täällä kalalientä maistoin,
täällä loisti luomakunta,
täällä sain ma nokkaunta,
uneksin ja unohduin,
täällä ensi kertaa uin,
hyttyset kun hyrisi,
ukkonen kun jyrisi.
Täällä päivän pilvet väikkyi
Tuusulan kuin järvi läikkyi
vaikka pilvet sataa pauhaa,
Kiven hauta huokaa rauhaa.
Kestitalon oven suljen,
tyynempänä pois kun kuljen.
Teksti: Markus Krabbe, Pekka Rintala
Kuva: Markus Krabbe