Puutarha uinuu talvella lepokauttaan, mutta voi silti tarjota meille kaunista katseltavaa. Kukkapenkkejä ei siis kannata syksyllä siistiä liian tarkkaan, vaan jättää joidenkin kukkien lehdet ja varret juuriston suojaksi ja siistiä penkit tarkemmin vasta keväällä.
Jos talvi on vähäluminen, voi kukkapenkkiin tai pensasaidanteeseen jäädä kukkia, joiden terälehdet säilyvät kauniina pitkään. Esimerkiksi hortensian kukat vaihtavat sään kylmetessä kauniiseen talviväriin. Ikivihreiden alppiruusujen, talvioiden, mahonioiden ja havupensaiden vihreät lehdet ja oksat näyttävät kauniilta talvellakin. Näitä ikivihreitä oksia voi käyttää esimerkiksi joulupöydän kattauksessa tai kranssien teossa.
Talven yli vihreinä säilyvät erilaiset varvut sekä kivien päällä olevat sammalet korostuvat metsäisessä puutarhassa kauniisti ohutta lumikerrosta vasten.
Huurteiset hortensiankukat houkuttelevat ihailemaan talvista puutarhaa. Kuva: Ann-Mari Lehtonen
Talvisesta puutarhasta voi löytyä kirkkaitakin värejä. Niitä tuovat erilaiset koristepensaiden ja puiden värikkäät marjat. Marjat säilyvät villiviineissä, happomarjoissa, aroniapensaissa ja pihlajissa niin pitkään kunnes ne päätyvät lopulta lintujen ravinnoksi. Ja kun marjat on syöty, jäävät puiden paljaat rungot puutarhan graafisiksi, näyttäviksi kohokohdiksi. Puutarhan puiden muotoja voi talvisin korostaa erilaisilla valoilla.
Lumisena talvena puutarhan katseenvangitsijoiksi nousevat erilaiset kukkien siemenkodat. Kukkapenkkiin kannattaakin jättää esimerkiksi punahatun, auringonkukkien ja maksaruohon kukinnot. Ne kurottavat esiin paksunkin lumikerroksen alta. Ankarana talvena kukinnot voivat tarjota ravintoa linnuille.
Myös monet luonnonkukat säilyttävät kukintonsa talven yli. Takiaiset, kultapiiskut, siankärsämöt ja pietaryrtit keräävän talvella kauniit lumiset hatut päälleen.
Vaikka kuinka houkuttaisi taittaa kaunis huurteinen kukka kotiin maljakkoon, on parempi vaihtoehto jättää se ulos lumen keskelle, jossa se on kauneimmillaan. Suuri lämpötilan vaihdos nuuduttaa kukan nopeasti.
Teksti ja kuva: Ann-Mari Lehtonen, @putkinotkoblog
