Olimme Vapun kanssa kerran Intiassa, Accrassa, varmaan viisitoista vuotta sitten. Kävelimme köyhien kivenveistäjien kujilla ja tulimme pienelle pallokentälle. Siinä kymmenkunta lasta pelasi risaisella tennispallolla. Mietimme, että voisimme ilahduttaa heitä paremmalla pallolla, ja kulman takana olikin pikku kioski. Sieltä saimme verkkokassissa kymmenen tennispalloa, ja hinta oli olematon. Sanoin parrakkaalle myyjälle, että te myytte palloja ihan liian halvalla. ” Voi olla, mutta me olemme onnellisia”, hän tokaisi tyynesti.
Suomella on mainetta maailman onnellisimpana maana. Täällä asuvan on vaikea havaita sitä arkielämässä, katuvilinässä, kuppiloissa, joissa kuulee tyytymättömyyttä ja valituksia. Mutta onnellisuusmittaus on oikeastaan hyvin tilastollinen: elintaso, koulutus, kattava eläkejärjestelmä. Viime viikolla palasimme taas Intiasta, nyt Keralasta. Kochi-nimisestä kaupungista, HelpAge Internationalin vanhuskokouksesta. Monesti meiltä tivattiin, mihin suomalainen onni perustuu. Vähän tuli kiemurreltua vastauksessa: se perustuu enimmäkseen tilastoihin.
Intian mittakaava on todella hyvin toisenlainen. Väkeä on arvioilta puolitoista miljardia, mutta vuodeksi 2020 suunniteltu väestönlaskenta peruuntui koronan vuoksi. Väestö on nuorta, mutta samalla on odotettavissa hyvin nopea vanhentuminen. Jos yli 60-vuotiaita on nyt kymmenen prosenttia, on heitä kymmenen vuoden kuluttua jo kaksikymmentä prosenttia. Vanhat ihmiset ovat yleensä köyhiä. ”Talouden hyvä kehitys ei ole ulottunut kaikkiin”. Maan pitäisi samanaikaisesti selvitä sekä nuorten koulutuksesta ja työllistymisestä että vanhojen tarpeista. ”700 miljoonaa työikäistä tarvitsee toimeentuloa ja koulutusta”.
Vanhat ihmiset asuvat yleensä maaseudulla, joka on köyhää ja nykyisin ilmastonmuutoksen kuivaamaa. Rajasthanissa, maailman kuivimmassa kolkassa, HelpAgen väki pyörittää mielenkiintoista hanketta, jossa vanhat ihmiset siirtävät perinnetietoa nuorelle väelle veden säästäväisestä käytöstä ja niukan kastelun viljelystä. Jo tuhat kylää on saatu innostumaan mukaan ja myönteiset seuraukset näkyvät. Vanhat ihmiset eivät ole täällä taakkana, vaan voimavarana.
Me lännestä tulijat kyselemme helposti numeroita: ”Kuinka monta? Paljonko maksaa? Miten iso osa väestöstä on palvelujen piirissä?” Käytännön väki menee Intiassa hämilleen. Miksi tuota pitäisi tietää, jos tekee työnsä niin hyvin kuin taitaa. Vesihankkeessa oli mukana jo tuhat kylää, mutta koko suunnattoman maan mittasuhteissa se on ihan pieni juttu. Silti toiminta on jokaiselle asukkaalle tärkeää. Vesitilkkanenkin voi tuottaa onnea.
Teksti ja kuva: Ilkka Taipale, kaupunginvaltuutettu (SDP)
