-Mitäs täällä onkaan! Vieno-täti hihkuu ja penkoo joulusiivoushurmoksessaan eteisen yläkaappia. Minttu jättää piparien koristamisen ja ryntää eteiseen. Ehkä joulupukki on jo ennakkoon jättänyt pienen yllätyksen.
– Mitä siellä on? Minttu repii Vieno tätiä hameen helmasta. Vieno-täti lysähtää keittiöjakkaralle hurmioitunut katse silmissään ja nostaa Mintun kasvojen eteen…
– Luistimet, Minttu parahtaa, ihan uudet! Kenen ne on?
-Minun, Vieno-täti huokaa. Ostin ne pari vuotta sitten. Kaikki hiekkakentät oli jäädytetty ja lapset luistelivat niin suloisesti. Tuli mieleen omat lapsuusajat ja Koululahden jää ja rusettiluistelut. Ajattelin että jospa vielä pysyisin pystyssä. Olisi ihanaa kiitää pitkin jäätä – vaan en enää pysynyt. …
– Mikä Koululahti ja mitkä rusettiluistelut, Minttu pyörittelee silmiään.
-Koululahti oli ihan vaan järven jäälle aurattu pieni luistelukenttä ja sillä kentällä soitettiin välillä musiikkia ja myytiin numerolappuja. Kaikilla numeroilla oli pari, jota sitten kyseltiin ja etsittiin samalla kun luisteltiin.
– Menittekö te järven jäälle luistelemaan? Miten te uskalsitte? Sehän olisi voinut rusahtaa rikki ja olisitte molskahtaneet veteen, Minttu nostaa varoittavasti sormeaan.
Vieno-täti näyttää miettivän.
– Se oli varmaan sellaista hiljaista tietoa, jota meidän vanhemmilla oli. Olivat perineet sen edellisiltä sukupolvilta. Ihan kuin olisivat jostain sisäisestä kalenterista katsoneet, että nyt se jää kantaa, aprikoi Vieno täti.
– Mutta tätä täytyy kysyä… keneltäköhän minä kysyisin? Vieno-täti kaivaa mustan muistikirjansa esille ja alkaa yksinpuhelunsa. Turtiainen, Kinnunen, Suomalaisen Valto, Sairasen Erkki vai… Lopulta Vieno-täti päättää soittaa Hans Von Baghille, jonka hän muistaa toimineen pitkään Suomen Retkiluistelijoiden puheenjohtajana, asiantuntijana ja kouluttajana. Jos joku niin Hans osaa tässä antaa neuvoja.
Hans vahvistaa, että Vieno-tädin muistelema jäätieto on suomalaista perinnetietoutta, joka nykyajan ihmisiltä puuttuu. ”Tälle jäätiedolle on tyypillistä, että sen kohde tunnetaan ja sitä seurataan sitä mukaa kun se jäätyy. Jossain vaiheessa jotkut paikallisista käyvät jäällä, mahdollisesti kairaavat reiän ja tarkistavat jään vahvuuden ja kertovat tiedon muille kyläläisille. Jos tällä tutulla jääalueella on tyypillisiä poikkeavia – heikkoja kohtia, niin ne ovat hyvin kyläläisten tiedossa. Tällainen perinteinen jäätieto on aitoa, hyvää ja oikeata jäätietoa. Sääli että tämä häviää meiltä. ”
Retkiluistelijat liikkuvat tuntemattomilla jäillä ja tarkistavat jään jääpiikillä. ”Isketään piikillä jäähän ja tarkastetaan kestääkö jää piikin iskun. Meille ”skrinnareille” on oleellista, että jäätä on vähintään 5 cm, josta vähintään 2,5 cm on teräsjäätä. Ei-asiantuntija ei erota teräsjäätä heikommasta hyydejäästä. Järvillä hyydejää on pinnassa mutta merellä sitä on koko jää. Hyvällä pakkasella hyydejää kestää ja on luisteltavaa mutta lämpötilan lähestyessä nollaa se pehmenee – ja kestävyyden määrittämiseen tarvitaan se jääpiikki”.
Ennen jatkamista Hans kertaa retkiluistelun turvallisuussäännöt:
1. Älä luistele jäällä yksin – mieluiten vähintään kolme luistelijaa.
2. Älkää kaikki luistelko yhdessä – vähintään parin pitää luistella noin 10 m etäisyydellä muista.
3. Pitäkää jotain kättä pidempää mukana (2 m keppi, maila tai muu vastaava)
4. Nykyaikana mielellään kaikilla kännykät
Lisäksi mukana on hyvä olla naskali, mutta luistelu ryhmässä on kaikkein tärkein ohje.
Hans jatkaa vielä jään ominaisuuksista:
”Yhdellä jääalueella (esim. Vieno-tädin Koululahti) jää on homogeenista, eli jos se on vahvaa yhdessä kohdassa, niin varmaan koko lahti on hyvää. Kun jään laatu muuttuu, niin muutoksen kyllä näkee. Sitten kun siirrytään seuraavalle lahdelle, niin salmessa pitää olla tarkkana – yksi kerrallaan ja 10 m välit. Seuraava lahti eli jääalue on taas homogeenista. Virtaavat kohdat – salmet, joen suun alueet, matalikot – tunnetaan yleensä hyvin. Näissä jää on heikompaa. Monesti rannalla jää on myös heikompaa jäätä, mutta rannassa on matalaa eikä ranta siksi ole yleensä retkiluistelijalle vaarallisin paikka.”
”Lammet ja pienet järvet ja isompien järvien suojaisat lahdet ovat hyviä eli tasaisen jään alueita. Jäässä on aina halkeamia ja halkeamista näkee, kuinka paksua jää on. Jos jää on yli 7 cm paksu niin siinä on turvallista luistella. Jos jäällä on kuivaa lunta, niin sen saa helposti pois ja halkeamat näkee sitten. Jos ei sada lunta, niin 7 cm syntyy noin 4 kirkkaassa pakkassää päivässä. Jos on pilvistä niin viikko pakkasta (-5°C tai kylmempi) riittänee. Jos sataa välillä lunta, niin silloin jään arviointi piikkaamatta on vaikeaa ja vahvan jään syntyminen saattaa kestää pitkään.”
Hans kertoo, että myös viranomaiset julkaisevat paikoittain tietoja jään paksuudesta mutta tieto on suunnattu enemmän autoilijoille ja muille jäällä raskaammalla kalustolla liikkujille eikä siitä sellaisenaan ole retkiluistelijoille avuksi.
Lopuksi Hans kertoo, että retkiluistelijoita on Suomessa arvion mukaan kymmenisen tuhatta, joista puolet kuuluu Suomen Retkiluistelijoihin. ”Retkiluistelu avaa uuden ihanan jää- ja luontomaailman, eikä maksa mitään. Tervetuloa mukaan.”
Vieno-tädiltä voivat kysyä niin isot kuin pienetkin! Lähetä kysymyksesi toimitukselle osoitteeseen: swilander@hotmail.com ja toimitamme sen edelleen Vieno-tädille.
