Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Maunula, Uutiset

HSTY – 10 vuotta tukea saattohoidon toteutumiseen

Ihmisiä seisomassa vierekkäin pöydän takana valkoseinäisessä huoneessa

Yhdistyksen hallitus. Kuvassa vasemmalta Jenni Ruottinen,
Ulla Minkkinen (edesmennyt), Pekka Kivimäki, Aino Vesterinen, Tiina Eskola, Linda
Heinonen ja Ann-Mari Öhman-Hokkanen. Kuva: Aino Vesterinen

Helsingin saattohoidon tukiyhdistys ry on aloittanut toimintansa kesällä 2016. Ajatus yhdistyksestä sai alkunsa Suursuon sairaalan saattohoito-osastoilla toimineiden vapaaehtoisten joukossa. Yhdistyksen tarkoituksena on nimensä mukaisesti tukea eri tavoin saattohoidon toteuttamista Helsingissä.

Ensi vuonna 10 vuotta täyttävä yhdistys on pienuudestaan huolimatta saanut paljon aikaan. Toiminta on painottunut toistaiseksi muun muassa resurssien puutteessa Suursuon sairaalaan, mutta ajatuksena on alusta asti ollut toimia koko Helsingin alueella ja tukea saattohoidon toteuttamista missä ikinä sitä tehdäänkin. Iso osa yhdistyksen toimintaa on ollut varojen kerääminen erilaisiin hankintoihin. Keväällä ja joulun alla järjestettävät myyjäiset ovat tuoneet hyvin varoja erilaisten hankintojen toteuttamiseen. Lisäksi muun muassa yhdistyksen omat suruadressit, jotka on suunnitellut maunulalainen taiteilija, sekä jäsenmaksutuotot tuovat varoja toimintaan. Yhdistyksen omia adresseja voi kysellä sähköpostitse.

Yhdistyksen varoilla on hankittu osastoille esimerkiksi televisioita potilashuoneisiin, minijääkaappeja potilaiden ja heidän omaistensa käyttöön sekä vuosittain kukkia ja kanervia osastojen parvekkeille. Viime vuosien iso satsaus on ollut kompressiohoitolaitteet, joilla voidaan helpottaa saattohoitopotilaiden oireita kuten turvotusta. Varat laitteisiin yhdistys sai jäsenen tekemästä lahjoituksesta. Yhdistys on toiminut myös linkkinä osastojen ja yritysten välillä ja yritysyhteistyöllä on saatu esimerkiksi virvoitusjuomia helteen koettelemille osastoille.

Varainhankinta on kuitenkin vain osa yhdistyksen toimintaa. Pian yhdistyksen toiminnan alkamisen jälkeen aloitettiin yhteistyö Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt Suursuon sairaalan osastolle 11 sisustusarkkitehtiopiskelijan toimesta sisustussuunnitelma sekä tekstiilisuunnittelijaopiskelijoiden suunnittelemat vainajapeitteet molempien saattohoito-osastojen käyttöön. Yhteistyö on ollut arvokasta paitsi yhdistyksen ja osastojen näkökulmasta, mutta myös opiskelijat ovat kertoneet saaneensa näistä projekteista paljon itselleen.

Pandemiavuosien takia yhdistyksen toiminta ehti jo hiipua ja toimintaan oli vaikea saada uusia tekijöitä. Viime kevään vuosikokouksessa yhdistyksen hallitus kuitenkin täyttyi uusista ja innokkaista jäsenistä ja kymmenettä toimintavuotta onkin vietetty uutta ideoiden. Ensimmäisenä haasteena on televisioiden hankkiminen, sillä iso osa saattohoito-osastojen televisioista lakkasi toimimasta kesällä toteutuneen HD-uudistuksen seurauksena. Myös ensi kesän 10-vuotispäivän juhlintaa suunnitellaan ja muutenkin ideoidaan uutta toimintaa.

Yhdistyksestä kiinnostuneet löytävät meidät Facebookista ja yhteyden saa myös sähköpostitse osoitteella helsingin@saattohoidontuki.org. Ole meihin yhteydessä ja lähde mukaan toimintaan ja tukemaan yhdistyksen työtä!

Teksti: Pekka Kivimäki, puheenjohtaja, Helsingin Saattohoidon Tukiyhdistys ry. Kuvat: Aino Vesterinen

Share