Skip to content
Nina Suomalainen

Blogi Nina Suomalainen: KYMPin päätöksillä vaikutetaan kaupungin toimivuuteen

Kaupunkiympäristön eli KYMPin toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta sekä luontoon ja ympäristöön liittyvistä toiminnoista. Aihepiiri on valtava ja asiat isoja ja tärkeitä, tai pienempiä, mutta nekin tärkeitä. Päätämme siis kaavoituksesta, kaupunkiympäristöön liittyvistä toiminnoista, säännöistä ja periaatteista ja usein myös hinnoittelusta.

Share
Ilkka Taipaleen kuva

Blogi Ilkka Taipale: Suomen idea

Leo Mechelin oli aikansa tunnetuin valtiomies, todellinen monitoimija. Aatelittomana hän ei saanut sydämensä rakastettua, aatelisneitoa, omakseen, mutta nai sitten Helsingin rikkaimman porvarin tyttären, jolla oli mahtava omaisuus mukanaan. Erilaisiin yhteiskunnallisiin aloitteisiin oli siis varaakin. Mutta tärkein Leo Mechelinin kyvykkyyksistä oli lain puolesta toimiminen, ja sitä hän teki kirjoituksin, valtiopäivämiehenä ja kunnallispoliitikkona, suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi, venäjäksi.

Share
Nina Suomalainen

Blogi Nina Suomalainen: Kaupunkistrategia nostaa esiin lähiluonnon

Suomen kesä helli tänä vuonna lämmöllään, kunhan se kunnolla pääsi käyntiin. Hellejaksoa koettiin Helsingissäkin viikkokausia. Ennen lomia Helsingin kaupunginhallituspuolueet ehtivät sopia kaupunkistrategiasta, jossa on monenlaista uudenlaista visiota kaupungillemme. Mielestäni siitä tuli todella hyvä! Seuraavat neljä… 

Share
Ilkka Taipaleen kuva

Blogi Ilkka Taipale: Järjestäydy, älä valita!

Noin kuukausi sitten suuren naapurimme valtiovalta järjesti ratsian kaikkiin kansalaisjärjestöihin. Vuonna 2012 säädetty laki vieraan vallan agenteista kielsi kaiken ulkomailta tulevan yhteistyön ja rahoituksen ja se ajoi monet järjestöt nurkkaan. Lakia on pitkin matkaa tiukennettu… 

Share

Lipposen muistelmat III: Liian paljon, liian myöhään

Paavo Lipponen toimi Suomen pääministerinä 1995–2003 ja eduskunnan puhemiehenä 2003–2007. Hän kirjoitti aiemmin kaksi osaa muistelmia ja nyt 2025 ilmestyi kolmas osa Valtionhoitaja, muistelmat 1995–2024 (WSOY, n. 700 s). Kolmatta osaa muistelmista odotettiin mielenkiinnolla, olivathan… 

Share
Hilkka Ahde

Blogi Hilkka Ahde: Ämpärillä äänestämään!

Kuntavaalit on jälleen käyty ja suurimmaksi puolueeksi Helsingissä nousi – ei suinkaan Kokoomus -vaan jälleen kerran nukkuvien puolue 39,1 prosentin osuudella. Vahvalla mututuntumalla, lähiöiden ostareilla havainnoituna, tyypillisin nukkuvien puolueen jäsen on keski-iän ylittänyt vihainen mies… 

Share
syksyisessä metsässä puiden reunustama kävelytie

Kuntavaalikysely: Lempipaikat löytyvät luonnosta

Vaalit eivät ole pelkkää tiukkaa asiaa. Ehdokkaan persoona ja arvot vaikuttavat myös hänen näkemyksiinsä. Kysyimme ehdokkailta heidän lempipaikkaansa asuinalueellaan ja useimmilla se löytyy luonnosta. Teksti ja kuva: Susan Wilander

Share
Terveysasema

Kuntavaalikysely: Helsingissä sote-asiat kuuluvat kaupunginvaltuustolle

Muusta Suomesta poiketen Helsingissä käydään vain yhdet vaalit. Sote-asiat päätetään täällä kaupunginvaltuustossa. Miten ehdokkaat näkevät alueen isoimmat ongelmat, jotka voisi tiivistää kolmeen teemaan: terveysasemat, varhaiskasvatus ja vanhustenhoito. Oulunkylän terveysaseman on suunniteltu muodostuvan uudeksi alueelliseksi sote-palveluiden… 

Share