Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Oulunkylä, Uutiset

Puukoulu 100 vuotta – vanhasta kansakoulusta kulttuuritaloksi

maalausalustoja luokassa pöydille ryhmiteltyinä

Puukoulun tarjonnassa on kursseja maalauksesta joogaan. Kuva Teija Ågren

Oulunkylän ensimmäiseksi suomenkieliseksi kansakoululuksi vuonna 1925 valmistunut rakennus (os. Teinintie 8) sai uusimman elämänsä huhtikuussa 2017 kun Puukoulu – Pieni Kulttuuritalo avasi ovensa yleisölle. Vietettiin avointen ovien päivä, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa lähialueen asukkaat ja toimijat uuteen toimipisteeseen. Uuden markkinointi ja tunnetuksi tekeminen on vaatinut aikaa ja vaivannäköä, mutta pikkuhiljaa talo on täyttynyt toiminnasta, toimijoista ja tapahtumista – Elämästä!

OSSY ry (vir. Oulunkylän Seurakunnan Siirtolayhdistys ry) joka omistaa kiinteistön (v. 1968 lähtien), hallinnoi sitä, järjestää omaa toimintaa ja vuokraa tiloja ulkopuolisille. Suuren osan Puukoulun tiloista vie Kutomo, joka on toiminut Puukoulun yläkerrassa vuodesta 1984. Toiminta oli pitkään Oulunkylän seurakunnan toimintaa ja seurakunta vuokrasi tiloja yhdistykseltä. Vuonna 2018 seurakunta kuitenkin irtisanoi vuokrasopimuksen ja kutomo saatiin pelastetuksi siirtämällä sen toiminta yhdistyksen omaksi toiminnaksi. Tällä hetkellä kutomossa on 18 kangaspuut ja toiminta on aktiivista. Vähintään kahdesti vuodessa järjestetään myyjäiset, joiden tuotto käytetään Puukoulun ylläpitoon. Kutomo on avoinna lomakausia lukuun ottamatta ma-to klo 9:30-16:00. Uudet kutojat ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

Yhdistyksen perinteistä ja merkityksellistä toimintaa edustaa myös ensi kesänä 30 vuotta täyttävä Lasten Kesäakatemia. Sen pääpaikka on ollut vuodesta 2017 juuri Puukoululla. Sitä ennen toiminta oli enemmän hajallaan ympäri Pohjois-Helsinkiä, eri toimipisteissä. Lasten Kesäakatemia kerää joka kesä kolmen viikon aikana 250–350 lasta mukaan päiväleiri-tyyppiseen toimintaan. Kurssitarjonta on monipuolinen, leivonnasta kuvataiteeseen ja akrobatiaan. Lasten Kesäakatemian kohderyhmää ovat alakouluikäiset lapset. Yhdistyksen omaa toimintaa Puukoululla ovat lisäksi keskiviikkoisin avoinna oleva Cafe Aprilli, erilaiset koululaisten lyhytkurssit, Klubi-illat musiikin merkeissä, toiminnallinen kokoontumispaikka Oulunkylän Olohuone, sekä kausiluonteiset tapahtumat ja projektit.

Oman toiminnan lisäksi Puukoululla tapahtuu paljon muutakin. Alakerrassa olevia juhlatiloja voi vuokrata kuka tahansa omiin juhliin, koulutuksiin ja tapahtumiin. Useampana viikonloppuna tiloissa järjestetäänkin monenlaista: syntymäpäiviä, nimiäisiä, valmistujaisia, häitä, pikkujoululuja, taidekursseja. Puukoululla on myös erillinen kokoustila, jossa voi pitää vaikka As Oy yhtiökokouksia tms. Vakituisia toimijoita Puukoululla on toistakymmentä. Tiloissa järjestetään viikossa yli 20 erilaista harrastustuntia: Useita pilates- ja joogaryhmiä, lasten ja aikuisten teatteria ja draamaa, tanhua, capoeiraa ja terapiaa. Tilat siis soveltuvat monenlaiseen toimintaan. Tärkeää on yhteisöllisyys ja se, että kaikki talossa toimivat vetävät yhtä köyttä, toinen toisensa huomioiden. Yksi Puukoulun vakituisista käyttäjistä, Elina Tervonen, kertoi oman arvionsa Puukoulusta näin:

“Minulla alkaa viides kausi joogatunteja Puukoululla tänä syksynä. Kun sain tietää puukoulun toiminnasta, oivalsin heti, että haluan ohjata joogatuntini siellä. Asiakkaat ihailevat miljöötä alituiseen. Itse arvostan sitä, että Puukoululla on monenlaista vapaa-ajan toimintaa ja eri-ikäiset ihmiset kohtaavat spontaanisti toisiaan. Itselle tärkeäksi on muodostuneet viikoittaiset kohtaamiset kutomakerhon mummojen kanssa ennen tuntieni alkua. Onpa osa joogatuntieni kävijöistäkin innostuneet kutomaan itselleen maton tai viltin!

Ajattelen, että nykyaikana tarvitsemme kipeästi tällaisia paikkoja, joissa erilaiset, eri-ikäiset ihmiset löytävät yhteisen tekemisen äärelle. Arvostan Puukoulun toimintaa kohtaamispaikkana hirvittävän paljon.”

Teksti ja kuvat: Teija Ågren

Share