Nykyään kirjoitan pidempien tekstien sijasta paljon vapaamuotoista runoutta, vaikka vähän väliä päähäni nouseekin mielikuvia ja sanoja, joista muodostuu novellin juonikaavio. Mutta vuosien kuluessa on yhä vaikeampi vain alkaa kirjoittamaan puhtaalta paperilta, sillä tuntuu, että kaikki ideani ovat jo olemassa. Tahtoisin pystyä luomaan jotakin täysin uutta, voimakasta ja raa´an kaunista. Koska lukuisat tarinat ovat pysyvästi minuun vaikuttaneet, tahdon itsekin pystyä samaan kirjoituksillani. Saada joku nauramaan, itkemään, muuttaa edes yhden ihmisen elämää kirjoituksillani; se on suurin unelmani.
Kirjat ja lukeminen ovat olleet suuressa osassa elämässäni, ne ovat osa minua. Unelmani on julkaista vielä joskus kirja. Minun kirjani tulee kertomaan tarinan, jonka toivon, että itse olisin voinut nuorempana lukea. Tahdon sen olevan realistinen, mutta jättävän tilaa haaveille ja toivolle. Vielä joskus kirjoitan ystävyydestä, rakkaudesta kahden naisen välillä. Tahdon muuttaa sanoillani maailmaa hiukan avarakatseisemmaksi, edes vähän paremmaksi paikaksi elää. Tavoitteeni on suuri, mutta niin on sanojenkin voima.
Ansa Kurola 9D
Kun olimme siskojeni kanssa nuorempia, äiti ja isä vuorottelivat siitä, kumpi luki meille iltasadun. Isä luki meille usein runoja Kirsi Kunnaksen runokirjasta nimeltä Tapahtui Tiitiäisen maassa ja äiti usein englanninkielisiä lastenloruja tai jonkinlaisia satuja. Lauluja minulle ei oikein laulettu, hyräiltiin vain. Se kuulema johtuu siitä, että kumpikaan vanhemmistani ei osaa oikein laulaa. Isällä oli kuitenkin joitakin itse keksittyjä laulunpätkiä, joita hän on minulle ilmeisesti joskus laulellut. Yksi niistä oli nimeltään Ilmojen halki vie Pömpylän tie. Itse arvelisin, että laulaessaan isä on todennäköisesti lennätellyt minua, sillä se kuulemma sai minut aina nauramaan. Pömpylä on lempinimi, joka minulle keksittiin ennen kuin minulle annettiin kunnollinen nimi.
Itse luen nykyäänkin kirjoja englanniksi, mutta siskoistani kumpikaan ei lue juuri ollenkaan. Minäkään en itse lukenut juuri mitään ennen kolmatta luokkaa. Silloin sain joululahjaksi kolme tai neljä Harry Potter-kirjoista. En aluksi halunnut lukea niitä, koska ne olivat mielestäni liian pitkiä. Nykyään tietenkin pidän tätä ihan naurettavana ottaen huomioon, että luen nyt paljon pidempiä kirjoja. Harry Potterit kuitenkin avasivat innostukseni lukemiseen ja tulen muistamaan ne aina siitä, jos en muuten. Niiden jälkeen luin aluksi lähinnä vain fantasiaa ja jonkin verran sci-fiä. Nykyään olen siirtynyt suurelta osin romantiikkaan, mutta pidän silti fantasiasta todella paljon. Paras yhdistelmä on ehdottomasti kirja, jossa on mielenkiintoinen fantasiamaailma ja hyvä romanssi.
Charlotta Ylärinne 9D
Nykyään kirjoitan ja luen silloin, kun vain on aikaa. Joskus kirjoittamien ja lukeminen jäävät aika vähälle kiireiden vuoksi. Molemmat ovat vieläkin isoja osia identiteettiäni sekä suhdettani kieleen. Kirjoittaminen merkitsee minulle tapaa ilmaista ajatuksiani täysin vapaasti, tapaa purkaa pään sisältö omalla tavalla sekä mielikuvitukseni suojelemista aikuistumiselta. Kirjallisuus ylipäätään merkitsee minulle vapautta, lohtua sekä oppimista. Kun oma elämä heittää kuperkeikkaa, voi karata toisiin maailmoihin sivua kääntämällä. Lukeminen avartaa maailmankuvaa huomattavasti. Se lisää ymmärrystä erilaisista elämäntilanteista.
Suurin osa kirjoittamastani tekstistä ei koskaan näe valoa. Sen vuoksi voin ilmaista itseäni aivan, miten haluan huolehtimatta toisten mielipiteistä, jättäen arvostelevat silmät taakseni. Usein kirjoitan niin sanottua tunnepäiväkirjaa. Siinä kirjoitan mahdollisimman kuvailevasti ja syvälle mennen tuntemistani asioista ja siitä, mitä ne herättävät minussa. Näin tehdessäni tunteet yleensä purkautuvat, ja voin katsoa niitä joskus vähän niin kuin ulkopuolisen näkökulmasta. Se helpottaa äärimmäisen paljon itseni ymmärrystä. Tunnepäiväkirjaa kirjoittaessa harjaantuu taito itsensä ilmaisemisessa sanoin, mitä pidän kielen tärkeimpänä tarkoituksena. Käytän kieltä ilmaistakseni tunteitani ja kommunikoidakseni ympäröivien ihmisten kanssa.
Iiris Tiitto 9D
