Olemme asuneet perheeni kanssa Oulunkylässä noin puolitoista vuotta. Muutimme tänne, koska ihastuimme alueen monimuotoisuuteen, mikä näkyi esimerkiksi siinä, että täällä on kaikenlaisia taloja ja klassista puutarhakaupunginosan vehreyttä.
Myös yhteydet ovat mahtavat! Juna, bussit ja pian aloittava pikaratikka 15 eli Raide-Jokeri tekevät Ogelista paikan, josta pääsee nopeasti minne vain – jos siis haluaa täältä minnekään edes lähteä.
Mutta yksi osa Oulunkylästä on heikossa hapessa. Nimittäin keskusta. Kauppakeskus Ogeli on huonolla hoidolla ja vanhanaikainen ja hienon aseman edusta ja läheiset rakennukset purkukuntoisia. Aseman alue on myös jäsentymätön ja lähinnä parkkipaikkakäytössä. Se ei ole viehättävää kaupunkitilaa millään mittapuulla ja se on sääli.
Kaupunginosamme keskustaan tulee nyt iso muutos, päätimme siitä kaupunkiympäristölautakunnassa. Keskustakortteleihin rakennetaan koteja yli tuhannelle ihmiselle, ja saamme uuden kirjaston, työväenopiston ja nuorisotilan. Hetken kuluttua meillä on myös moderni terveyskeskus.
Myös muut palvelut lisääntyvät. Uusissa suunnitelmissa ehkä kiehtovin yksityiskohta on kivijalkatiloilla reunustettu kävelykatu liikenneympyrältä kohti rautatieasemaa. Ja se aseman eteen rakennettava tapahtuma-aukio.
Mutta onhan se myönnettävä: Oulunkylä tulee muuttumaan rajusti. Nykyinen aavistuksen verran unelias – ja sellaisenaan monelle rakas – kaupunginosa saa tuhansia uusia asukkaita, kun muutkin alueen kaavat otetaan huomioon. Kuhina kaduilla ja kujilla lisääntyy.
Keskustakortteleihin suunnitellaan korkeaa rakentamista, mikä ahdistaa monia. Se on ymmärrettävää. Miksi näin tehdään? Miksi rakentaminen on näin massiivista? Syy löytyy kaupungin strategiasta: kun kaupunki kasvaa, on järkevää rakentaa lisää asuntoja ja työpaikkoja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Tässä suhteessa Oulunkylä pikaratikan ja pääradan risteyksessä on ihanteellinen.
Oulunkylän kehittäminen aluekeskustaksi liittyy myös laajempiin kaupunkitrendeihin. On ennustettu, että kaupunkien ydinkeskustojen merkitys vähenee ja aluekeskustoista tulee entistä tärkeämpiä paikkoja, joissa kaupunkilaiset viettävät aikaa yhdessä ja kuluttavat paikallisia palveluita. Kylämäisyyttä siis cityjen sijaan.
En malta odottaa uuttaa Oulunkylää! Haluaisin, että jo huomenna pääsisin uuteen kirjastoon ja sieltä kahvilaan ja shoppailemaan. Toivon lisää syitä pysyä täällä.
Teksti: Sami Kuusela
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Kuva: Susan Wilander