Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Blogit, Oulunkylä, Uutiset

Blogi Oulunkylän seurakunta: Alkuja keskustelulle

Kuva Johanna Elosta papinpuvussa

Johanna Elo, Oulunkylän seurakunta

Nuoren koulusta tuli Wilma-viesti, joka alkoi ”Hyvää Ramadania ja suuren paaston aikaa!”

Koulusta haluttiin kertoa, että koulun henkilökunta tukee ramadania ja paastoa viettäviä koululaisia, ja toivottiin vanhempien yhteydenottoa, jos paasto vaikuttaa kouluruokailuun.

Pappina ja nuoren vanhempana olin iloinen positiivisen uskonnonvapauden toteutumisesta. Monikulttuurisuus ja moniuskontoisuus on koulujen arkea. Se on aihe, jonka kuuluukin näkyä, eikä erilaisuutta tule piilottaa. Tätä kolumnia kirjoittaessa pohditaan, voisiko katsomusaineiden yhdenvertaisuutta parantaa lisäämällä islamin koe ylioppilaskirjoituksiin.

Kristillinen usko on usein pään tai sydämen sisäinen asia, josta ei puhuta. Oma usko saattaa olla aika vieras sekä sisällöltään että tavoiltaan. Uskonnosta ei osata keskustella, kun omaan uskonperinteeseen on liikaa välimatkaa. Viime aikoina julkisuuden henkilöiden ja some-vaikuttajien tapa puhua uskostaan on kuitenkin vaikuttanut myös suomalaisiin nuoriin.

Teen vuosittain rippikouluryhmälleni kyselyn, jossa on lista rippikoulun sisällöistä. Nuorten pitää valita, mitä teemoja he haluaisivat erityisesti käsitellä rippikoulun aikana. Vielä 5 vuotta sitten aiheesta ”Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus” -teemasta oli kiinnostunut 1–3 nuorta noin 25 hengen ryhmästä.

Tämän vuoden rippikouluryhmästä kyseisen teeman oli valinnut noin puolet. Kolmasosa ryhmän jäsenistä ei muuten kuulu ainakaan vielä kirkkoon. Ainakin tämän ryhmän nuoret haluavat tuntea oman uskonsa – ja toki myös pitää hauskaa ja kokea elämyksiä riparilla.

Oma usko ja toisten usko saakin kiinnostaa. Uskon kysymysten äärellä voi syntyä mielenkiintoista keskustelua, kun osapuolet ovat avoimia ja kunnioittavia toisiaan kohtaan.

Ajattelen, että erityisesti tällaisena aikana maailma tarvitsee keskustelua ja pohdintaa uskosta, etiikasta, arvoista ja filosofiasta. Sellaista keskustelua, jossa valmis vastaus ja kanta ei synny hetkessä, vaan jossa pysähdytään kuuntelemaan ja ajattelemaan; jossa voidaan asettautua kaikessa rauhassa olemaan eri mieltä ilman, että syntyy heti konflikti.

Positiivinen uskonnonvapaus ja eri tavalla uskovien ja ajattelevien ihmisten kunnioittava kuunteleminen, on alku tälle keskustelulle.

Teksti ja kuva: Johanna Elo, pappi ja viestijä
Oulunkylän seurakunta

Kuva: Johanna Elo

Share