1. osa
Selaan seurakunnan vaaliluetteloa 1940-luvun lopulta, tulossa on kirkkoherranvaalit 25-26.4.1948 ensimmäisen vakinaisen kirkkoherran valitsemiseksi Oulunkylän seurakunnalle. Ei aikaakaan, kun silmäni osuvat tuttuun nimeen Karl Gustaf Larson. Kaksi ääntä käytettävänä näyttää olevan tällä miehellä. Eletään aikaa, jolloin äänet ja äänimäärät lasketaan vähän toisin kuin nykyään, ne määräytyvät iän ja avioliiton mukaan. Kaikilla on yksi perusääni, yli 40-vuotiaalla ja vähintään 10 vuotta naimisissa olleella on kolme ääntä käytettävänään. Larilla on kaksi ääntä. Vaikka runoilija suoltaa sanoja rakkaudesta, hän ei kuitenkaan ole halunnut (?) solmia avioliittoa. Lisä-äänet poistuvat papinvaaleista 1953, jolloin saadaan yhtäläinen äänioikeus. Käyttikö runoilija kahta ääntään, jää vaalisalaisuudeksi. Toivo Viitasaari tuli valituksi, runoilija kuoli 2.12.1948.
Kerään yhteisvastuukeräystä joskus 1970-luvulla Veräjämäen alueella, missä itsekin silloin asun seurakuntayhtymän virkatalossa. Kuljen ovelta ovelle keräyslista hyppysissäni. Poikkean Jokiniementieltä vähän ylempänä törröttävään Larin-Kyöstin mökkiin ja soitan ovikelloa. Ovelle ilmestyy kirjailija Daniel Katz, hän, jonka isoisä Suomeen hiihti. Lari on jo annettavansa antanut, myös kotitalonsa, jonka testamenttasi Suomen Kirjailijaliitolle. Testamenttiin 9.9.1947 sisältyy ehto, että … taloudenhoitaja Ulla Miina Härkönen hoitaa taloa ja saa asua siinä kuolemaansa asti, sitten kalustus Hämeenlinnaan (Hämeenlinnan kaupunginmuseo) (Kansalliskirjaston arkisto). Larin-Kyöstin hauta löytyy Hämeenlinnasta, taloudenhoitajan hauta Helsingin Malmilta.
Larin-Kyösti syntyi Hämeenlinnassa 5.6.1873 ja muutti Oulunkylään 1910-luvun alussa. Muutamat runonsa hän on kirjannut sen jälkeen nimenomaan Oulunkylässä syntyneiksi. Kun kerran kuljeskelin Fredrikinkadun ja Iso-Roobertinkadun tienoilla, huomasin antikvaarisen kaupan ikkunassa myös Larin-Kyöstin kirjan ja menin sisälle. Hänen kirjojaan löytyikin sieltä kokonainen rivi ja runoilijan ihailijana ostin ne kaikki (sain paljousalennustakin). Ohuita kun ovat, mahtuvat kuitenkin alle puoleen metriin kirjahyllyssäni, lisänä Helena Anhavan toimittama Ota sun kaunis kantelees, Valitut runot 1897-1946, Otava 1985.
Larin muistialmanakasta (Kansalliskirjasto) löytyy päiväyksellä 12.10.1912 seuraava muistiinpano: ”12.p. muutin Oulunkylään asumaan, niin on siis koti nyt hajaantunut, istun yksin ja mietin lapsuuteni aikoja ja vanhaa syntymäkaupunkia. Tuntuu se haikealta mutta samalla helpotukselta. Uudet olot minua aina virkistävät, missä vain voin kirjoittaa ja olla vapaa, siellä henkeni riemuitsee, vaikka sydäntä polttavatkin vanhat elämän haavat.”
Yhteishyvä-lehdessä Vilho Nenonen (1896-1984) kuvailee mökin maisemia runoilijan 60-vuotispäivän aikaan 5.6.33:
”Kaunis aurinkoinen iltapäivä keväällä, joka hitaasti hämärtyy illaksi. Oulunkylä, hiljainen ja idyllinen huvilayhdyskunta, neljännestunnin junamatkan päässä Helsingistä, vaikuttaa rauhoittavasti tyylikkäine, maalattuine huviloineen ja pikku puutarhoineen, joiden syreenipensaissa ja koivuissa näkyy lehtisilmukoiden alkua. Ei ole ihme, jos tällaiseen seutuun, kun se sitä paitsi on niin lähellä pääkaupunkia, on sijoittunut Larin Kyösti, kesäkuun 5 p:nä 60 vuotta täyttävä runoruhtinaamme. Hänen pieni, vaaleanvihreä, kaksikerroksinen huvilansa sijaitsee toisten samanlaisten keskellä aivan lähellä asemaa. Se on runoilijan taiteellisen luomistyön rauhallinen tyyssija, hänen henkisen maailmansa ahjo; se on runoilijan äitivainajan jättämillä säästörahoilla ostettu ja siksi se on runoilijalle rakas. Sillä mikäpä on ihmiselle rakkaampi kuin äidin muisto ja äidin lahja!
Mutta astukaamme sisään runoilijan huvilan portista. Koputamme ulko-ovelle, jonka yläpuolella poronsarvi komeilee. Koputus kiirii pelottavan kovana hiljaisessa talossa. Ovi avautuu jossakin, sitten sekin, jota olemme koputtaneet ja ystävällisen näköisen emännöitsijän kasvot näemme edessämme. ´Kyllä, kyllä kirjailija on kotona´, vastaa hän tiedusteluumme ja sitten astumme kapeita portaita yläkertaan, jossa ovat kirjailijan varsinaiset oleskeluhuoneet: yömaja ja työpaja… ” (Yhteishyvä 22/1933)
Vaikka en itse ole tavannut runoilijaa livenä, olen tavannut muutamia silminnäkijöitä. Kun työnkuvaani kuului seurakunnan tiedotustoiminta ja sen mukana Seurakuntalehden toimittaminen, etsiskelin haastateltavaksi eri alojen edustajia. Kerran haastateltavana oli rouva Aili Kauste (s.1917, o.s. Lintula) ja hän kertoi, miten hänen nuorena likkana ollessa Larin-Kyösti kävi heillä kaupassa ja saattoi istahtaa tarinoimaankin joksikin aikaa. Ailia harmittaa, että runoilijan omalla nimikirjoituksella varustettu kirja on sittemmin kadonnut jonnekin kirjahyllystä. Senkin Aili muistaa, miten äiti lähetti hänet kerran asioille runoilijan kotiin ja tämä huudahti: Onpa neidillä valkoiset hampaat! Naiskauneudelle siis silmää runoilijalla. (Seurakuntalehti 3/1983 ja 3/1987)
Teksti: Tämän palapelin Larin-Kyöstistä Oulunkylässä kokosi Liisa Järvinen, pappi ja kirjailija
Lähteitä:
– Oulunkylän seurakunnan arkisto (Seurakuntalehti ja kuva-arkisto)
– Liisa Järvisen muistiinpanot ja tallenteet (Kansalliskirjastosta ym)
– Suomen Kirjailijaliitto (Larin-Kyöstin rahasto, 120-vuotishistoriikki Kivelle perustettu)
