Skip to content
Jääleinikki -kansi

Jääleinikki – murhia 1930-luvun Helsingissä

Oulunkyläläinen Pauli Jokinen tunnetaan tietokirjailijana ja Helsingin Murhakävelyjen vetäjänä. Jääleinikki on hänen debyyttinsä dekkarikirjailijana. Luonnollisestikin Oulunkylälläkin on oma roolinsa tarinassa. Nuoren naisen raaka murha käynnistää rikostutkimukset, jotka etenevät vakoilutarinaksi Neuvostoliiton paineessa ja sisällissodan traumoissa pyristelevässä… 

Share
linnun neljä laulua -kansi

Linnun neljä laulua puhuttelee niin aikuista kuin lasta

Oulunkyläläinen kuvataiteilija ja kuvittaja Selja Raudas on luonut vahvan ja koskettavan kuvamaailman yhdessä Katri Tapolan kanssa tekemäänsä uuteen kirjaan. Kirja kertoo yhdessäolosta ja yksinäisyydestä, kohtaamisesta ja erkanemisesta. Kuvakirjan aukeamat ovat kuin itsenäisiä taideteoksia.-Sain tekstin kirjailija… 

Share
MAnnerheim-kirjan kansi

Kirjaesittely: Mannerheim – Puolan vuodet

Ti 12.4. klo 18:00 Käpylän kirjastossa Anna ja Jukka Soisalon-Soininen esittelevät kirjaansa Mannerheimin Puolan vuosista.  Mannerheim vietti parhaat vuotensa Puolassa. Näistä ajoista hän kirjoittaa muistelmissaan ja niistä kertoo myös hänen kirjeenvaihtonsa. Hämärään ovat jääneet hänen… 

Share