Raide-Jokeria ja asuntoja rakennetaan Oulunkylässä
Oulunkylän kaupunginosaan tavoitellaan 5000 uutta asukasta ja 1500 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Tämän mahdollistaa bussin 550 korvaava Raide-Jokeri ja sen varrelle ja lähistölle tapahtuva uudisrakentaminen. Kaadettujen puiden kannot, puunrunkokasat, nykyisten katurakenteiden purku ja johtotyöt…
Koulukino elokuvakasvatuksen apuna
Maunulassa elokuva on vahvasti mukana opetuksessa. Elokuvia voidaan käyttää monissa eri aineissa äidinkielestä fysiikkaan. Toimiminen Koulukino sertifikaatin pilottikouluna on tuonut elokuvakasvatukseen uuden tason. Maunulan yhteiskoulussa elokuvatoiminta alkoi perinteisellä kerhotoiminnalla. Kerholle tuntui kuitenkin olevan vaikea löytää…
Menninkäisten metsä
Maunula-talon näyttelyssä on kuvia Helsingin Keskuspuistosta Maunulasta Pitkäkoskelle asti. Kolmen taiteilijan näyttelyssä on esillä valokuvia, videota ja maalauksia. Keskuspuisto on toiminut kaupunkilaisten virkistyspaikkana jo yli sata vuotta. Sieltä ovat hakeneet inspiraatiota myös taiteilijat Annikki Kilgast,…
Helsingissä saa esikoulupaikan yhdellä tekstarilla
Helsinki tarjoaa jatkossa eskari-ikää lähestyvälle lapselle ja häneen huoltajalleen sopivan esikoulupaikan ilman hakemusta. Täytettäviä lomakkeita? 0. Puheluja päiväkotiin? 0. Huoltaja saa jatkossa kaupungilta tekstarin, johon vastaamalla paikan voi ottaa vastaan. Näin toimii uusi digitaalinen Helsinki.…
Pasilan Postipuiston rakentaminen käynnistyi
Helsingin entisen maaliikennekeskuksen paikalle rakennetaan tiivis ja urbaani asuinalue. Sen pohjoisosassa on aloitettu lähes 300 vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasunnon korttelin rakentaminen. Metsäläntien ilme tulee muuttumaan ratkaisevasti, kun Pasilan Postipuiston uudet rakennukset valmistuvat. Rakennustyöt aloitettiin tammikuussa,…
Maunulan Talvirieha yhteisvastuun hyväksi
Järjestämme Maunulan leikkipuiston väen kanssa perinteisen Talviriehan torstaina 20.2.20. klo 10- 15 Maunulan leikkipuistossa koululaisten hiihtolomaviikolla yhteisvastuun hyväksi. Kutsumme mukaan paljon perheitä ja myös kaikenikäistä kansaa. Talkoilla valmistamme hernekeittoa ja laskiaispullia, muskareiden kanssa laulamme ja soitamme…










