Skip to content
Thelma Aro

Oulunkylän Sosialidemokraatit ry 100 vuotta

Oulunkylän sosialidemokraattinen puolueosasto perustettiin maaliskuussa 1922 Hiisivaaran huvilassa runsas vuosi kunnan itsenäistymisen jälkeen. Sitä ennen Suomi oli saavuttanut itsenäisyyden ja demokraattista tasavaltaa alettu rakentaa katkeran sisällissodan jälkeen. Perustajat edustivat tuon ajan ammattitaitoista työväkeä, oli vaatturia,… 

Share
Maunulan terveysasema

Puheenvuoroja: Oulunkylän uusi keskus uhkaa lähiterveysasemia

Suunnitelma korkeasta ja tiiviistä rakentamista Oulunkylän keskustaan on herättänyt paljon kritiikkiä. Alueelle kaavaillaan jonkinlaista Pikku-Kalasatamaa ja sen alle uhkaavat jäädä myös viheralueet. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että suunnitelma tarkoittaa myös Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen… 

Share
Hilkka Ahde

Blogi: Ympyrä on sulkeutunut

Vartuin Valkeakoskella ja lapsuuteni Helsinki oli yhtä kuin Oulunkylä. Tämä siksi, että tätini perheineen asui Kirkkoherrantiellä. Kävin uteliaisuuttani jokin aika sitten katsastamassa talon ja kas kummaa, nykyisen vuokranantajani putkialan yritys sijaitsi tien toisella puolella. Pieni… 

Share
Sini Korpinen kuva Mikko Mäntyniemi

Blogi: Varhaiskasvatuksen haasteisiin ei ole hopealuotia

Tuskinpa löytyy Helsingistä perhettä, joka ei olisi lukenut tänä syksynä varhaiskasvatuksen haastavista tilanteista ympäri kaupunkia. Suurin ongelma tuntuu kilpistyvän yhden kysymyksen ympärille: Henkilöstön saatavuuteen ja pysyvyyteen. Tämän suhteen helpotusta ei ole luvassa. Varhaiskasvatuslaki edellyttää, että… 

Share
Ilkka Taipale, Pertti Nisonen

Oodi kirjalle ja kirjastolle

Tartu kirjaan – mies yömajassa! Näin laulettiin 1960-luvulla ja uskottiin vielä kirjojen ja sivistyksen nostavan pohjimmaisetkin ihmiset. Tämä usko ei ole onneksi vieläkään kadonnut. Äsken avattiin Kaisaniemenkadulla Helsingissä maan suurin ja paras kirjakauppa Sivullinen. Siellä… 

Share
Björn Månsson

Om att sitta på två stolar

Ni har väl hört uttrycket att någon hamnar i ”en fälla med två bostäder” då man köpt en ny innan man lyckats sälja den gamla? Talesättet rinner mig i hågen då jag i en månad… 

Share
Helsingin pormestarikunta

Uusi kaupunginvaltuusto aloitti työnsä

Kesäkuun kuntavaaleissa valittiin Oulunkyläisen jakelualueelta (60-alkuiset postinumerot) kuusi ehdokasta kaupunginvaltuustoon: Kokoomuksen Sini Korpinen, Otto Meri ja Nina Suomalainen sekä Sosiaalidemokraattien Hilkka Ahde, Timo Harakka ja Ilkka Taipale. Myös ruotsinkielinen kolumnistimme Ruotsalaisen kansanpuolueen Björn Månsson jatkaa… 

Share
Marko Mannila / Helsingin kaupungin aineistopankki

Valtuuston jäsenet parantavat oman naapurustonsa palvelutasoa

Lähikoulun lakkauttaminen on sitä todennäköisempää, mitä vähemmän valtuutettuja asuu koulun läheisyydessä. Koulun lakkauttaminen johtaa valikoivaan muuttoliikkeeseen siten, että suurituloiset asukkaat muuttavat naapurustosta pois. Muuttoliike voi entisestään kasvattaa alueellista epätasa-arvoa kunnanvaltuustoissa. Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja Valtion… 

Share
Pakila kuva Kimmo Brandt / Helsingin kaupungin aineistopankki

Kaupunki ja asukkaat törmäyskurssilla kaavoituksessa?

Kaavoitus herättää lähes aina keskustelua ja kuumia tunteita kaupunkilaisissa. Kaavoitus on pitkä ja monivaiheinen prosessi, jossa asukkaiden on usein vaikea pysyä mukana. Kaavoitus alkaa maanomistajan tai kaupungin aloitteesta. Alkuvaiheessa tehdään osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Siinä… 

Share