Skip to content
Häkä virtanen Pressa porinjazz 70 luku web

Heikki ”Häkä” Virtanen, basisti ja herrasmies Ogelista

Häkä ei ehtinyt kunnolla edes asettua taloksi muutettuaan Käpylästä Ogeliin v.2017, kun jo Tapsa Solonen ja Juha Sippu olivat houkuttelemassa häntä Ogelin Music Club -bändiin basistiksi. Muusikko, jolle musiikki on kutsumus, on aina valmis, eli… 

Share
Juha Sippu

Juha Sippu, vahva elävän musiikin taustavaikuttaja

Palava halu musiikkiin pitää Sippua tiukassa otteessa, vaikkakin viralliset työvuodet Oulunkylän yhteiskoulun musiikinopettaja tulivat täyteen viime vuonna. Musiikin opettaminen jatkuu silti freelancerina Ogelin Yhteiskoulussa, kuten hänen oppilaistaan koostuvan, kuubalaista musiikkia soittavan latinobändi Fiestetica-yhtyeen johtaminenkin. Yhtye… 

Share
Yrttiruutujen äärellä Bertalan Galambosi

Yrttejä ja muita elämän mausteita

Yrttikasvit ovat monipuolinen ja helposti viljeltävä puutarhakasvien ryhmä. Ne ovat sekä koristeellisia, tuoksuvia että hyödyllisiä. Yrttejä voi kasvattaa niin ikkunalaudalla kuin hehtaarin pellollakin. Ei ihme, että ne ovat suosituimpien puutarhakasvien joukossa. Ulkomaisilta siemenmyyjiltä myydään Suomeen… 

Share
Lähiökuvaus

Katutaidetta työväenopiston kurssilla

Helsingin alueella on pian maan kauneimmat sähkökaapit, niin paljon niitä maalataan erilaisissa projekteissa. Työväenopiston Lähiökuvaus-kurssilla valittiin uudenlainen tekniikka ja Pihlajiston alueen kaappeja koristeltiin valokuvilla. Kurssi sai alkunsa tutkija Päivi Leinosen Turun yliopistoon tekemästä lähiömaiseman kokemiseen… 

Share
Seuriksen bändi

Asukastalon house band

On kevättalvinen aamupäivä, ja asukastalo Oulunkylän Seurahuoneen salissa raikaa energinen live-musiikki. Yhtyeen solisti, Ulla Immonen, kuuluttaa lounaskonsertin viimeisen kappaleen ja toteaa omalta osaltaan tämän olevan myös hänen viimeinen keikkansa bändin riveissä.  Korkeakattoisen salin pitkissä pöydissä… 

Share
Siinä sinä olet kuva Larissa Raudas

Siinä sinä olet

”Aina on ollut ihmisiä, jotka siirtyvät, muuttavat, lähtevät – ja perheitä, joiden jäsenet ovat erillään toisistaan. Aukkoja, kaipausta, toiveita, unelmia, muistoja, nykyhetkeä…” Katri Tapola kertoo. Hänen uusin lastenkirjansa kertoo kaipauksesta. Oulunkyläläisen kirjailija Katri Tapolan yhteistyössä… 

Share
OYK Taidekasvatustekopalkinto

Vuoden 2019 taidekasvatusteko -palkinto OYK:lle

Vuoden 2019 Myötätuulta kuvataiteesta! -kunniakirja myönnettiin Oulunkylän yhteiskoulun katutaideprojektille, jossa alueen sähkökaappeihin maalattiin Suomen luonnon uhanalaisia eläinlajeja. Projektia veti koulun kuvataideopettaja Arja Holma ja maalauksia toteuttivat lukion ensimmäisen ja toisen luokan opiskelijat. Idea sähkökaappien maalaamiseen… 

Share
Björn Månsson

Snöbrist på gott och ont

Minns ni fjolårets snörika vinter, med alla de problem den medförde i form av försenad plogning, halka och snödumpning i havet? Nå, en sådan vinter behöver vi tydligen inte uppleva i år. Då detta skrevs… 

Share
Hucca

Keskiaikamatkalle Oulunkylän Nuottaan

Keskiaikaharrastus houkuttelee puoleensa yhä suurempaa joukkoa suomalaisia. Oulunkylän nuorisotalon tiloissa kokoontuu sunnuntai-iltaisin Keskiaikaseura Hukka ry, jonka toiminnassa pääsee kokemaan elävää keskiaikaa. Hukka ry toimii Suomen keskiaikaseura ry:n jäsenyhdistyksenä. Vastaavia paikallisyhdistyksiä on ympäri maata. Hukan piirissä… 

Share
MAYK Koulukino

Koulukino elokuvakasvatuksen apuna

Maunulassa elokuva on vahvasti mukana opetuksessa. Elokuvia voidaan käyttää monissa eri aineissa äidinkielestä fysiikkaan. Toimiminen Koulukino sertifikaatin pilottikouluna on tuonut elokuvakasvatukseen uuden tason. Maunulan yhteiskoulussa elokuvatoiminta alkoi perinteisellä kerhotoiminnalla. Kerholle tuntui kuitenkin olevan vaikea löytää… 

Share