Hilkka Ahteen elämä: ”Rakkaus kaiken voittaa!”
Rakkaus voi muuttaa koko elämän. Näin kävi 19-vuotiaalle valkeakoskelaistytölle Hilkka Riikoselle. Nuori ylioppilas, menestynyt urheilija, esiintynyt jo eri tilaisuuksissa koko elämänsä. Aktiivi teinikunnassa, järjestöelämässä, haaveili teatterikoulusta. Vahvatahtoinen äiti Kerttu oli kaavaillut tyttärelle opiskelu-uraa Neuvostoliitossa. Rakkaus…
Italialaista jäätelöä Oulunkylässä
Oulunkylässä Mäkitorpantien leikkipuiston tienoilla on viime vuosina ollut ilahduttavan usein erilaisia liikkuvia ruokamyyjiä tarjoamassa herkkujaan. Ape Gelato on yksi näistä ja tarjoaa maistuvia italialaisia jäätelöitä ja espressoa (ja niiden yhdistelmää affogatoa, nam!) kolmipyöräisestä ape piaggio…
Oulunkylän Koulutien turvaajat jo vuodesta 2017
Mannerheimin lastensuojeluyhdistys on koordinoinut Koulutien turvaajat -kampanjan, tutummalta nimeltään Suojatiepäivystyksen, jo monena vuonna. Kampanja järjestetään eri puolilla Uuttamaata MLL:n Uudenmaan piirin ja MLL:n paikallisyhdistysten yhteistyönä. Kampanjan tavoitteena on saada autoilijat huomaamaan pienet koululaiset ja turvata…
Kustaankartanon kesälampaat ihastuttavat
Kesäkuussa saapuneet lampaat keräävät ihastunutta yleisöä ja aktivoivat erityisesti muistisairaita asukkaita Kustaankartanossa. Eläinten läsnäolo luo hyvää tunnelmaa ja tutkitusti laskee stressitasoa ihmisillä. Kustaankartanossa on ollut aikaisemminkin kesälampaita.-Koronavuosina asia jäi vähän uinumaan, mutta kun Kustaankartano täytti…
Blogi Sini Korpinen: Tämä hallitus hävettää minua
Tuskin oli hallitus ehtinyt ensimmäisiä yhteiskuviaan ottaa, kun perussuomalaisten valitseman elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan kirjoittelut ja flirttailut äärioikeiston kanssa otettiin julkiseen käsittelyyn. Kaikkia hallituspuolueita ei saatu yhteen riviin äänestämään hänen luottamuksensa puolesta. (Ja sivumennen sanoen: Eipä…
Meidän kyläjuhla kosketti ja inspiroi
Oulunkylä-päivä vietettiin kauniissa ja hyvin lämpimässä säässä 17.6. Päivän avasi aamulla Oulunkylä Seuran Facebook-sivustolle videotervehdyksen lähettänyt Janus Hanski, joka muisteli Oulunkylää lämpimästi, nuoruuttaan Ogelissa viettäneenä. Upea avausnumero nähtiin fyysisesti Ogelin Liikekeskuksessa, jossa OTK:n naiskuoron, sekä…










